MOKIEN MAAILMA

Sanotaan, että vahingonilo on paras ilo. Sanonnassa lienee vinha perä, sillä kun me ihmiset kerromme toisillemme omista ja muiden mokista, tarinaa seuraa usein mahtava naurunremakka. Haluan uskoa, ettei se kuitenkaan ole pahantahtoista. Paremminkin tuo nauru, joka hyviä juttuja seuraa on hyvänmielen purkausta ja myös vertaistukea, sillä mokia sattuu kaikille. Eikä mokaileminen tosiaankaan ole niin vakavaa!

On ihmisiä, jotka osaavat nauraa itselleen, eivätkä pidä pahana, jos muutkin heidän mokilleen nauravat. Tykkäävät mokistaan kertomalla tuottaa iloa itselleen ja muille. Sama moka hyvin kerrottuna, voi tuottaa monta hulvattoman hauskaa hetkeä monelle eri porukalle. Yleensä tällaisilla tyypeillä on myös jutun kertomisen lahja ja he pistävät itsensä likoon, osaavat sopivasti värittää tarinoita, eivätkä vaivaudu siitä, että tekevät itsestään hiukkasen tyhmän oloisia. Heidän kertominaan tarinat jäävät elämään, jopa sukupolvelta toiselle.

Minulla on onni tuntea joitakin jutunkerronnan taitajia. Eräs kertoi kerran saaressa kesäpäivää viettäessään seuranneensa rannalta mökkinaapurinsa puuhastelua, kun tämä ajeli veneellään rannan tuntumassa yrittäen saada veneenmoottoriaan vaivaavan pikkuvian kuntoon. Siinäpä sitten ilmeisesti tuli työkalujen tarve ja hän huusi rannalta tilannetta seuraavalle: ”Onko sulla viilaa?” Ranta raikuen kuului vastaus: ”On, puoli pulloa!” Tilannetta sivusta seuranneilla oli hauskaa.

Muutamia muitakin hyvin kerrottuja mokia on jäänyt mieleeni. Varmaan siksi, että hetkeen, jolloin olen ne kuullut, on liittynyt vahva tunne – ilo. Tunteet toimivat linkkeinä tapahtumiin. Sellaisiinkin, joista saattaa olla jo hyvin pitkä aika. Yksi hyvä juttu liittyy ahtaanpaikankammoon. Kun sellaista kokeva ihminen joutuu valtavassa parkkihallissa tahtomattaan käyttämään hissiä, voi tapahtua kaikenlaista. Hissiin meneminen ei tuntunut juttua kertovasta lainkaan mukavalta, mutta mentävä oli. Hän painoi nappia, ovi sulkeutui ja hetken kuluttua hissi pysähtyi. Ovi ei kuitenkaan auennut ja paniikki iski välittömästi. Hän paineli nappeja ja tuijotti hissin ovea, joka pysyi kiinni. Hädissään hänen silmiinsä osui hälytys- nappi ja sitä hän painoi monta kertaa. Mitään ei tapahtunut, kunnes hän yhtä äkkiä kuuli selkänsä takaa matalan miesäänen: ”Mikset sinä tule ulos sieltä?” Kysymyksen esitti paikalle saapunut vartija. Niin, eihän sitä hädissään huomaa vilkuilla selkänsä taakse, missä ovet olivat auenneet hissin pysähtyessä.

Eräs tyyppi tuli perheensä kanssa kotikonnuilleen ja oli sopinut samalla reissulla tapaamisen vanhojen kavereiden kanssa. Äitinsä kanssa hän sopi, että avain löytyy ovenpielestä kukkapurkin alta, kun palaa illanistujaisista kotiin muiden ollessa jo nukkumassa. Niinpä tämä tyyppi sitten aamuyön tunteina reissulta palatessaan alkoi kaivaa avainta kukkapurkin alta. Olo oli ehkä hiukkasen hutera ja tukea piti ottaa seinästä. Kuinka ollakaan, ovikello sattui olemaan juuri siinä kohtaa, mihin hän kätensä asetti ja koko painollaan nojasi. Takuuvarmaa oli, että koko talon väki heräsi.

Ja vielä yksi hyvä juttu. Kaveriporukka oli laivareissulla. Istuivat ravintolassa syömässä ja juomassa. Yhdelle tuli sitten isompi vessahätä ja hän lähti oman hyttinsä vessaan asioilleen. Kuinka ollakaan, wc- pytty ei toiminut. Ei, vaikka kuinka monta kertaa sitä yritti vetää. Vessareissun tuotos oli pytyn pohjalla ja haju sen mukainen. Pakko oli lähteä asiasta jollekin sanomaan. Nolona tämä kaveri huonolla ruotsin kielen taidollaan sai nuoren siivoojan käytävältä mukaansa. Hytin vessassa hän osoitti pyttyyn sanoen: ”Titta”. Sen sanoessaan hän samalla veti pytyn ja sinne solahti. Siivoojan ilme oli kuulemma ollut näkemisen arvoinen. Ei ollut saanut sanaa suustaan. Vähän hartioitaan kohauttanut ja todennäköisesti nauruaan pidätellen poistunut paikalta. Onkohan se niin, että kakkahuumori on paras huumori!

Kyllä mokia riittää ja miten tylsä paikka maailma olisi ilman niitä. Eihän tämä elämä niin vakavaa ja tasapaksua saa olla. Nauru pidentää ikää ja itselleen nauraminen on terapeuttista. Se on hyvä muistaa. Suurin osa mokista unohtuu ajan mittaan. Vain parhaat jäävät elämään. Voit olla oikeastaan ylpeä, jos olet mokannut unohtumattomalla tavalla.

Kippis ja kulaus – elämäni munaus!

- Jaana