MONENLAINEN MERI

Viikonloppu oli tuulinen. Säätietojen lupaama myrsky saapui Suomeen sunnuntai-illaksi. Onneksi se tänne saapuessaan oli jo heikentynyt siitä voimasta, jolla se riepotteli Islantia ja Britanniaa viikonlopun alkaessa. Sunnuntaina tuulen ujellusta kuunnellessa tuntui, että puhtia oli vieläkin riittämiin. Sen lisäksi kattoon kohiseva ja ikkunoita vasten vihmova kaatosade sai kyllä aikaan todellisen myrskytunnelman. 

Muistui mieleeni reilun kolmen vuoden takainen venetsialaislauantai, jolloin jäin saareen Rauli- myrskyn vangiksi. Muut lähtivät aamupäivällä töihin ja muihin menoihinsa, eivätkä enää päässeet takaisin, kun Rauli alkoi oikein tosissaan riehua. Olihan se ikimuistoinen luonnonnäytelmä! Hieno kokemus, kun ei ollut mitään hätää. Minulla oli lämmin mökki, ruokaa ja vettä. Laiturissa ei ollut venettä, jota olisi pitänyt myrskyltä suojella. Jos olisi ollut, se olisi varmasti ollut aamulla palasina rannassa tai jossain, mihin myrsky sen sitten olisikin kuljettanut. Sain enimmäkseen mökin ikkunasta, takkatulen äärestä seurata huikean isojen aaltojen pauhaamista. Välillä kävin rannalla ihailemassa luonnon valtavaa voimaa ja yritin tallentaa valokuviin myrskyn riehumista. Ja se jaksoikin riehua yöhön asti! Illalla nukkumaan mennessä meri pauhasi edelleen ja myrskyn äänet olivat muutenkin varsin kuuluvia. Niihin nukahdin ja aamulla herätessä oli oudon hiljaista. Myrsky oli ohi. 

Eilen kävin iltapäivällä Mansikannokalla katsastamassa tuulitilannetta, mutta ei se hurjalta näyttänyt vielä silloin. Meri sen sijaan näytti hyytävän kylmältä, eikä mitenkään houkuttelevalta, mutta aina sitä on kiva katsella. Voin vain hämmästellä, miten harmaa ja tummanpuhuva voi maisema olla. Ottamani värikuvatkin näyttivät mustavalkoisilta. 

Siinä merta auton ikkunan läpi katsellessa mietin, miten erilainen meri voikaan olla. Nyt se ei houkutellut luokseen millään tavoin, mutta jos olisi jäätä ja aurinko paistaisi, valkoisena hohtava hanki kutsuisi kovasti liikkumaan. Nauttisin suuresti kulkea siellä kävellen, hiihtäen tai potkukelkalla, mikä sillä hetkellä parhaalta tavalta tuntuisikaan. Moottorikelkalla en halua kulkea – edes kyytiläisenä, koska en halua luonnon äänten tai oikeastaan sen hiljaisuuden, hukkuvan moottorin pärinään. Merimaisema voi tosiaankin olla kaunis myös talvella. Parhaillaan se tarjoaa upeat puitteet rentouttavaan liikkumiseen ja ulkona olemiseen. Tänä talvena niistä ikävä kyllä jää paitsi. 

Keväällä, ikuisuudelta tuntuneen talven ja pimeyden jälkeen, on ihana katsella jäistä vapautunutta, sinisenä liplattavaa vedenpintaa ja tuntea meren suolainen tuoksu. Kevät on vuodenajoista suosikkini. Luonnon heräämistä talviunesta on hienoa seurata tietäen, että koko kesä on vasta edessä. 

Kesällä meri on ehdottomasti ihanin, mutta silloinkin monenlainen. Välillä tyven kuin peilin pinta, välillä tuulessa myllertävä ja vaahtopäisiä aaltoja kantava. Auringonlaskut kesäilloin saavat meren hohtamaan kuin se olisi sulaa kultaa. Hehkuva pallo painuu horisonttiin ja melkein odottaa, että siitä kuuluisi sihinä kuin saunan kiukaasta löylyä heitettäessä. Mitään ei kuitenkaan kuulu, vaan hiljaisuus on lähes taianomaista.  

Auringonnousut ovat myös hienoja, jos jaksaa herätä tarpeeksi aikaisin. Vähintään kerran tai pari kesässä kannattaa kammeta itsensä sängystä ylös ihailemaan uuden päivän nousua. On näkemisen arvoista, miten meri näyttää heräävän hiljalleen ja ottavan vastaan alkavan päivän. Merenpinta väreilee ja nousevan auringon säteet leikkivät pienillä laineilla.

Onhan se meri toki ihana myös kesäpäivinä. Rauhoittava ja vilvoittava. Merimaisema muuttuu auringonvalon mukaan. Pohjolan ihana, valoisa yö ja kesäloma, antavat mahdollisuuden ihailla merta aamuvarhaisesta iltamyöhään. Itselleen sopivimmat ajankohdat voi jokainen valita. Minä tuijottelen merta tilaisuuden tullen hyvinkin tiuhaan. Meren äärellä on helppo rauhoittua ja nauttia luonnon tarjoamista hienoista hetkistä. 

                                              - Jaana