Elämänmerellä

Kun tämä talvilomaviikko pääsi alkuun, ei ilmoissa ole ollut moitteen sijaa. Aurinkoa on riittänyt joka päivälle. Luonto on ollut kaunis ja siellä liikkuminen on ollut nautinnollista. Muutenkin lomaviikko on kulunut mukavissa merkeissä.  Keskiviikkona sain kuopuksemme seuraksi Eteläniemelle ihastelemaan upeita, talvisia merimaisemia. Jätimme auton parkkiin niin, että saimme kävellä koko Eteläniemen tien mennen tullen. Siitä kertyi passeli, muutaman kilometrin kävelylenkki. Kuten jo moneen kertaan olen harmitellut, merenjäälle ei tänä talvena ole asiaa. Eteläniemen kallioilla kulkiessani tunsin kuitenkin olevani mahdollisimman lähellä sitä tunnetta, jonka tavoittaa jäällä liikkuessaan. Kulku kallioille onnistui hyvin isoja jäälohkareita pitkin. Yöpakkasten ansiosta meren pintaan oli muodostunut ohut jää, joka loisteli kuin peili auringon valossa. Korkealle noussut merivesi oli muodostanut kallioille rannan tuntumaan paksun jääpeitteen. Rantarisukossa oksiin tarttuneet piene...

Päivä ehtii joskus lomallakin ollessa vierähtämään pitkälle, ennen kuin pääsee ulos. Puuhaa riittää kotosalla ja lähteminen venähtää, vaikka se on mielessä koko ajan. Puolipilvinen sää oli päivän mittaan saanut auringon välillä loistamaan kirkkaasti ja välillä piiloutumaan pilvien taakse pitkäksikin toviksi. Iltasella aurinko oli näkyvissä ja arvioin, että ehtisin kävellen Meksin kallioille näkemään auringonlaskun, mikäli se näkyvissä pysyisi. Akolankarin rannassa tein pienen pysähdyksen. Meri oli upea ja ilta-auringon valossa kylpevän jääsohjon ritinä kuulosti mukavalta. Maisema oli vielä valoisa, vaikka päivä oli jo kääntymässä iltaan. Valon lisääntyvä määrä ja päivän pidentyminen ovat ilonaiheitani tässä vaiheessa vuotta. Vesi ja pakkanen olivat muovanneet jäätaidetta rannan risukkoon ja puihin. Sinisen sävy lepäsi kaiken yllä saaden aikaan rauhoittavan tunnelman.   Meksin kallioille saapuessani maiseman väri oli muuttunut. Nyt oranssin sävyt vallitsivat....

Silloin tällöin tulee piipahdettua Tampereella, lähinnä siitä sattuneesta syystä, että elämä on kuljettanut pari lapsistamme sinne asustamaan. Viime viikonlopun vietimme Tampereen maisemissa ja mukavaahan se oli. Siellä riittää aina tekemistä ja paikkoja, mihin mennä. Usein nautimme Tampereen teatteritarjonnasta, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ennalta suunniteltua, varattua ohjelmaa.   Kuinka ollakaan, lauantaina satoi rankasti vettä. Ulkoilu jäi siis sikseen, mutta suuntasimme Museokeskus Vapriikkiin, missä olemme vierailleet jo useamman kerran aiemminkin. Moni muukin näytti päätyneen sinne sateelta suojaan lauantaita viettämään, sillä jonoa lipunmyynnissä riitti. Vapriikin museoissa ja pysyvissä näyttelyissä on niin paljon nähtävää, ettei niihin kyllästy kerrasta eikä kahdestakaan. Lisäksi vaihtuvat näyttelyt tarjoavat aina myös kokonaan uutta nähtävää. Tällä kertaa saimme tutustua kahteen uuteen näyttelyyn – Teatterikaupunkiin ja Ostia, portti Roomaan.  ...

Viikonloppu oli tuulinen. Säätietojen lupaama myrsky saapui Suomeen sunnuntai-illaksi. Onneksi se tänne saapuessaan oli jo heikentynyt siitä voimasta, jolla se riepotteli Islantia ja Britanniaa viikonlopun alkaessa. Sunnuntaina tuulen ujellusta kuunnellessa tuntui, että puhtia oli vieläkin riittämiin. Sen lisäksi kattoon kohiseva ja ikkunoita vasten vihmova kaatosade sai kyllä aikaan todellisen myrskytunnelman.  Muistui mieleeni reilun kolmen vuoden takainen venetsialaislauantai, jolloin jäin saareen Rauli- myrskyn vangiksi. Muut lähtivät aamupäivällä töihin ja muihin menoihinsa, eivätkä enää päässeet takaisin, kun Rauli alkoi oikein tosissaan riehua. Olihan se ikimuistoinen luonnonnäytelmä! Hieno kokemus, kun ei ollut mitään hätää. Minulla oli lämmin mökki, ruokaa ja vettä. Laiturissa ei ollut venettä, jota olisi pitänyt myrskyltä suojella. Jos olisi ollut, se olisi varmasti ollut aamulla palasina rannassa tai jossain, mihin myrsky sen sitten olisikin kuljettanut. Sain ...

Olen koko talven odotellut lunta, että pääsisin testaamaan uudet sukset. Eilen päätin, että ennen saunaa käyn tekemässä hiihtolenkin. Olin viikolla iltalenkillä ollessani käynyt tarkistamassa, että latu on olemassa. Koska muutaman asteen pakkaset vaihtuivat taas plussan keleihin, ajattelin, että latua ei kauan ole, joten nyt on tilaisuuteen tartuttava. Suksi luisti. Luistoa oli liikaakin, sillä pienissäkin alamäissä vauhti tuntui yltyvän päätä huimaavaksi. Olin varovainen ja aurailin hissukseen. Nousut eivät haitanneet. Kipusin ne kunnon kohoamisen toivossa ja hiki tuli. Sitten tuli eteen niin suuri mäki, että jäin sen päälle miettimään, miten selviäisin. Koska lunta on todella olemattoman vähän, mäki oli jäinen, eikä siinä ollut minkäänlaista latua. Se näytti siltä, että olisin laskenut siitä mieluummin mutkamäkeä slalomsukset jalassa. Huomasin, että muutama muu oli samassa kohtaa miettinyt, miten eteenpäin, sillä rinteeseen oli tampattu suksilla jäljet varmempaa ja turvall...

Niin alkoi helmikuu. Päivä on jo selvästi pidentynyt ja pimein talvenselkä taittunut. Pakkanen ei ole Pohjanmaan korkeuksilla hurjia lukemia paukutellut, mutta tuulta on riittänyt. Varsin vilpoista sellaista, joka saa ilman tuntumaan huomattavasti mittarilukemia kylmemmältä. Maisema on lumisateiden myötä muuttunut vuodenaikaan nähden sopivampaan asuun.  Tällaisina päivinä sisätilat tuntuvat houkuttelevilta, mutta tuulesta ja ajoittaisesta lumituiskusta välittämättä lähdin ulkoilemaan. Vain tallustelemaan johonkin suuntaan. Tuuli oli kyllä melkoisen navakka, mutta kun alkuun pääsin, tuntui jo hyvältä olla liikkeellä ulkoilmassa.  Maisemat näyttivät tosiaan talvisilta – valkoista ja harmaata meren sunnalla niin kauas kuin silmä kantoi. Tuuli pöllytti lunta ja taivaalta sateli lisää. Tuuli piti huolen myös siitä, etteivät puut saaneet oksilleen kaunista valkoista peitettä, vaan lumi lenteli sanan mukaisesti taivaan tuuliin. Vesi oli korkealla, laitureide...