SUVEN SULOISUUS JA KESÄN KAUNEUS

Minä, onnellinen ihminen, olen saanut viettää mökkisaaressa puolitoista viikkoa yhteen soittoon. Helteet ovat hellineet ja olen ollut kovin tyytyväinen voidessani vilvoitella meressä aina, kun olo on alkanut tuntumaan liian tukalalta. Samalla olen muistanut työssä raatavia ihmisiä ja potenut jossain omatuntoni liepeillä pientä syyllisyyden pistosta. Miten minä olen näin onnekas? Suorastaan etuoikeutettu, että saan täällä meren keskellä nauttia kesästä.




Hellettä on kestänyt niin pitkään, että sitä pidetään ihmeenä Suomen kesässä. Jokainen päivä on tuntunut olevan edellistä lämpimämpi. Pitkäkestoiset helteet ovat kasvattaneet myös ilmastonmuutoksesta koituvaa huolta ja lisänneet ihmisten ahdistusta asiaan liittyen, mikä tietenkin on hellekesän varjopuolta.

Merellä leppeän lämpöinen tuuli on puhallellut mukavasti, eikä helle ole tuntunut niin tukahduttavalta. Aamut ovat olleet kauniita. Meri on ollut peilityven, vaikka tuuli on jo hiljalleen viritellyt voimaansa rantakivikon korkeiksi kasvaneissa heinissä. Joutsenpariskunnat ovat uiskennelleet untuvaisten poikastensa kanssa. Auringon kirkkaassa valossa meri on kimaltanut kultaa ja hopeaa. Aamusta iltamyöhään aurinko on jaksanut paistaa ja luoda lämpöään. Valoa riittää läpi yön, eikä malttaisi nukkua luonnon kauneutta katsellessaan. 



Kuinka kaunis voi kesäilta olla? Etenkin siinä kohtaa, kun se vaihtuu yöksi. Hiljaisuus on kaikkialla, mutta samaan aikaan luonto puhuu koko ajan. Rantakivet hohkaavat päivän aikana keräämäänsä lämpöä ilta-auringon lempeässä ja pehmeässä valossa, joka vaihtuu alati auringon laskiessa. Merenpinnan tuntumassa liitävien lokkien kuvat heijastuvat tyyneen veteen kuin peiliin.

Kesäyö puhuu hiljaisuudellaan. Tarinoi kauniisti. Sitä olen saanut kuunnella, enkä kyllästy siihen koskaan. Tiedän tänä kesänä istuvani vielä monta kertaa rantakivellä ihmetellen kesäillan ja -yön taianomaista tunnelmaa. Hetki vie mennessään ja maailma tuntuu pysähtyvän. 



Ymmärrän toki, että oma olemiseni ja kokemiseni mökkisaaressa perustuvat vahvasti tunteeseen. Siksi minun helppo tavoittaa täällä nuo huikean hienot hetket, joita kesäinen luonto tarjoaa. Tämä saari on minulle rakas. Täällä on lapsuuskesien ahomansikan makuiset muistot ja nuoruuden huolettomat kesäpäivät. Täällä on vietetty aikaa omien lasten ollessa pieniä ja vietetään mukavia yhteisiä hetkiä edelleen, lasten kasvettua aikuisiksi. Tämä saari on ollut tärkeä monelle jo ennen minua. Minut lienee ankkuroitu tähän saareen, kuin lenkiksi sukupolvien ketjuun. Osaan toki nauttia luonnosta ja sen monimuotoisuudesta muissakin paikoissa, mutta muistoilla on valtava voima. Jos aika niitä kultaa, haitanneeko se mitään. Toivon, että mökkisaari säilyttää sijansa seuraavienkin sukupolvien sydämissä ja pysyy edelleen tärkeänä ja rakkaana, uusia muistoja luovana kesäpaikkana.  

Tunnelmallisia kesähetkiä!

- Jaana 







 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ROOSIN LEIPOMO - PALA HIMANGAN PAIKALLISHISTORIAA

Kuva
Monet himankalaiset muistavat ison, kaksikerroksisen rakennuksen, joka sijaitsi likimain nykyistä paloasemaa vastapäätä, entisen Säästöpankin vieressä. Aika lailla keskellä kylää. Rakennuksessa sijaitsi Roosin leipomo, jonka yhteydessä toimi aikoinaan myös ruokatavarakauppa.  K oulumatkani kulki vuosien ajan tuon rakennuksen ohi. Kävellessäni aamuisin bussipysäkille, oli Roosin leipomossa tehty töitä jo tuntitolkulla. Sen merkkinä herkulliset tuoksut tulvivat ohikulkijoiden nenään. Leipä- ja pullataikinat oli valmistettu yön tunteina ja aamuyön aikana ne oli paistettu rapeakuorisiksi ruislimpuiksi, ohrarieskoiksi ja muhkeiksi sekaleiviksi, jotka himankalaiset yleisesti tunsivat nimellä ”keskiruusi”. Myös pullapitkot, bostonkakut ja monet muut makeat herkut oli jo aamuvarhaisella valmistuneet ja pakattuina kuljetettu kauppoihin. Roosin leipomo oli aikanaan Himangan kyläkuvassa hyvin merkittävä. Olipa häät, syntymäpäivät, ristiäiset tai hautajaiset, oman kylän leipomoa tarvittiin...
Lue lisää

MUISTOISSA SAHANMÄKI

Kuva
Facebook saattaa tuoda eteen kiinnostavia tuttavuuksia. Anoppini nuoruudenystävä Heli bongasi minut siellä kolmisen vuotta sitten, ilmeisesti sukunimeni perusteella ja laittoi kaveripyynnön. Avoimena ja puheliaana ihmisenä hän otti myöhemmin yhteyttä puhelimitsekin ja juttelimme kuin vanhat tutut. Heli on asunut jo vuosikymmeniä Ruotsissa, mutta kirjoitellut facebookiin päivityksiä  lapsuudestaan Himangalla ja Sahanmäellä. Niitä seuratessani, minulle syntyi ajatus kirjoittaa Sahanmäen elämänmenosta entisaikaan. Heli lupautui ystävällisesti jakamaan omia muistojaan, kun sitä häneltä pyysin. Viestejä tipahteli ja juttelimmekin puhelimessa. Helin sanojen mukaan Sahanmäki on tosi rikas ja kun penkomaan alkaa, löytyy vaikka mitä. Sen hän myös osoitti todeksi. Paljon on Sahanmäki elämää nähnyt ja paljon se kätkee historiaa, johon pääsin Helin muistojen myötä kurkistamaan. Ennen Himangalle tuloaan Heli oli ollut sotalapsena Ruotsissa. Sodan loputtua Heli tuotiin takaisin Suomeen ja hän pä...
Lue lisää

TAMMIKUU ON TAPUTELTU

Kuva
Pitkä ja pimeä tammikuu on takana ja se tuntuu mukavalta. Korkeat luminietokset ja pakkaset eivät hätistelleet, mutta märkä ja loskainen keli oli omiaan lisäämään ikuisuudelta tuntuvan pimeyden mahtia. Sää sahasi plussan ja pikkupakkasen välillä niin, että enimmäkseen on ollut tosi liukasta, mikä on tehnyt ulkona liikkumisesta hyvinkin haastavaa. Tammikuulta muistiin jäi yksi ihana, aurinkoinen päivä, joka onneksi sattui sunnuntaille. jolloin siitä pääsi nauttimaan valoisaan aikaan. Silloin oli pitkästä aikaa tunne, että oli nautinto ulkoilla, eikä oikein malttaisi sisälle palatakaan. Aurinko paistoi matalalta, mutta se paistoi! Ei tuullut ja vasta satanut lumi kimalteli puhtaanvalkoisena. Pikkupakkanen toi oikean talven tuntua. Luonto oli kaunis ja ihmiset liikkeellä sen kauneutta ihaillen.     Tammikuuhun mahtui myös aivan uusi kokemus, kun pääsin osallistumaan viikonlopun mittaiseen kirjoittamisen retriittiin Pyhtäällä. Pieni ryhmä kirjoittamiseen tavalla tai toisell...
Lue lisää