Elämänmerellä

Tässä eräänä päivänä mökkisaaren laiturilla, ympäröivää maisemaa katsellessa, silmiin sattui naapurisaaren päässä oleva paikka, nimeltään Rösö. Kalliot, joiden tiedän siellä olevan, eivät sattuneet silmiään, sillä ne ovat peittyneet rantaan kasvaneen lepikon varjoon, mikä on harmi. Joskus vuosia sitten kalliot kohosivat korkeina ja näkyivät eräänlaisena maamerkkinä. Siinäpä päähäni pälkähti pukata soutuvene vesille ja suunnata Rösöön katsomaan, miltä siellä näyttää. Muistin nopeassa lähdössä varata mukaan lenkkarit, sillä jaloissani olleilla crocseilla ei kallioilla kiipeiltäisi. Rantautumisessa, jonka matalavetisessä poukamassa suunnittelin suorittavani kahlaamalla, ne olisivat kuitenkin kätevät. Poukamaa lähestyessäni sen kivinen pohja näkyi hyvin kirkkaassa vedessä. Muutama iso kivi oli aivan vedenpinnan tuntumassa, mutta onnistuin väistämään ne ja pääsin rantautumaan onnistuneesti. Kiskaisin soutuveneen reilusti rantakivikolle ja sidoin vielä kiinni rannan lähellä kasvavan koivun...

Jotkut asiat vaativat pidempää tuumailua. Totuttelua ajatukseen, että voi paremmin ymmärtää jotain, mikä ei aivan ensinäkemältä tai -kuulemalta välttämättä avaudu. Minun on tunnustettava, että joudun pikkuisen verran pyörtämään ajatuksiani esikoiseni hankkimasta Wikestä. Siitä kaksipyttyisestä keskimoottorista, josta kuvan kera kirjoitin postauksen viime lokakuussa otsikolla Kylläpä kiinnostaa.   Jos et lukijana tässä kohtaa ole jyvällä, mistä on kysymys, kehotan palaamaan taaksepäin tuohon edellä mainittuun tekstiin ja vasta sen luettuasi jatkamaan loppuun tämän postauksen parissa. Koko viime talven seurasin sivusta, miten Wikkeä huollettiin kuntoon tätä tulevaa kesää varten. Sen parissa värkättiin yhtä ja toista. Välillä työ eteni hyvin, välillä tuli takapakkia. Tekemistä riitti, eikä työtunteja laskettu. Vapaa-aika kului tiiviisti Wiken seurassa. Joskus harrastus vaikutti olevan jo toinen työ. Tärkeintä tuntui olevan, että Wikke saadaan toimimaan moitteettomasti, asennettua si...

Minä, onnellinen ihminen, olen saanut viettää mökkisaaressa puolitoista viikkoa yhteen soittoon. Helteet ovat hellineet ja olen ollut kovin tyytyväinen voidessani vilvoitella meressä aina, kun olo on alkanut tuntumaan liian tukalalta. Samalla olen muistanut työssä raatavia ihmisiä ja potenut jossain omatuntoni liepeillä pientä syyllisyyden pistosta. Miten minä olen näin onnekas? Suorastaan etuoikeutettu, että saan täällä meren keskellä nauttia kesästä. Hellettä on kestänyt niin pitkään, että sitä pidetään ihmeenä Suomen kesässä. Jokainen päivä on tuntunut olevan edellistä lämpimämpi. Pitkäkestoiset helteet ovat kasvattaneet myös ilmastonmuutoksesta koituvaa huolta ja lisänneet ihmisten ahdistusta asiaan liittyen, mikä tietenkin on hellekesän varjopuolta. Merellä leppeän lämpöinen tuuli on puhallellut mukavasti, eikä helle ole tuntunut niin tukahduttavalta. Aamut ovat olleet kauniita. Meri on ollut peilityven, vaikka tuuli on jo hiljalleen viritellyt voimaansa rantakivikon korkeiksi kas...

  Lapin jylhät maisemat vaihtuivat Pohjanmaan tasaiseen lakeuteen, kun juhannukseksi matkasimme kotiin ja mökkisaareen viettämään keskikesän juhlaa. Täytynee vielä hetkeksi palata vaellukseen, jonka viimeisenä Lapin lomaviikon päivänä, enteilevää sadetta uhmaten teimme Varkaankurun reitillä. Emme kastuneet, eikä mukaan varattuja sadeviittoja tarvittu lainkaan. Reitti oli vain neljän kilometrin mittainen, mutta vehreydessään kaunis ja erilainen kuin aiemmin kulkemamme. Se laskeutui ensin reilusti kurun pohjalle ja alkoi sitten nousta ylemmäksi, porrasmaisesti rakennettuja pitkospuita pitkin. Jokaisen parin kolmen metrin pätkän jälkeen, seuraava lankku oli aina reilun askelman verran edellistä korkeammalla. Pitkoispuita pitkin kulku oli vaivatonta ja nousu tapahtui kuin huomaamatta. Ainakin verrattuna kapuamiseen tunturissa kohti Ylläksen huippua. Varkaankuru oli rehevää ja vihreys ympärillä silmiinpistävän kirkasta. Purossa solisi kirkas vesi koko matkan ajan ja ylös päästyämme näim...