Elämänmerellä

  Menneellä viikolla esikoispoikani osti itselleen veneenmoottorin. Moottori on merkiltään Wickström eli kotoisemmin Wikke. En voinut olla hämmästelemättä, miten suurta huomiota moinen hankinta sai aikaan. Mieheni pääsi isän oikeudella siipeilemään moottorin hankinnassa ja tehtävä oli kaikesta päätellen varsin mieleinen. Suurella innolla Wikkeä lähtivät yhdessä tuumin katsomaan. Minuakin pyysivät mukaan, mutta ymmärsin kutsun olevan vitsi, eikä mielestäni edes hyvä. Katsomassa piti käydä, mutta mukaanhan se Wikke heti lähti. Totta kai, sellainen aarre. Tullessani iltalenkiltä, moottori oli kotipihallamme peräkärryssä. Minulle se näyttäytyi vain moottorina, oikeastaan aika rumana esineenä. Se oli kuitenkin onnistunut keräämään ihailijoita ympärilleen naapuristakin. Minulle selitettiin, että se on kaksipyttyinen keskimoottori. Vakuutettiin, että se on aito ja alkuperäinen vihreää väriä myöten. Katsoin moottoria, enkä edelleenkään ymmärtänyt, mikä siinä oli niin hienoa. Sitten moott...

  Syyslomaviikko on kulunut mukavasti kotosalla. Tällainen kotoilu on oikeastaan tosi kivaa. Saa suunnitella päivät oman mielensä mukaisesti. Kun lomalla ei ole lähdössä mihinkään, vaan pysyy kotona, suunnittelee aina ”pakkotöitä”, jotka haluaa saada loman aikana tehtyä. Itselläni tällä lomaviikolla sellainen oli ikkunoiden peseminen ja verhojen vaihtaminen. Se on nyt tehty. Mieli on hyvä ja aikaa jäi paljon muillekin asioille.   Arkisia, toistuvia töitä kotosalla tehdessä tulee joskus mietittyä, että jos tämä tavallinen, harmaa arki tekemisineen otettaisiinkin pois. Jos vaikka sairastuisi niin, etteivät voimat riittäisi ikkunoiden pesemiseen tai jos toimintakyky rajoittuisi jostain syystä niin, ettei enää itse pystyisi tyhjentämään tiskikonetta tai jos ei sairauden vaatiman hoidon vuoksi voisi ollakaan kotona pesemässä pyykkiä. Tällaisten ajatusten tullessa mieleen huomaa, että lähes automaattisesti suoritettavat kotihommat, jotka silloin tällöin tuntuvat tympeiltä – joskus...

  Päivä on ollut niin perussyksyinen kuin olla voi. Tasaisen harmaa, synkkä ja vettä on satanut lähes koko ajan. Tulin juuri kävelylenkiltä, jolle lähtöä olen tehnyt aamusta alkaen. Päätin, ettei pieni tihkusade haittaa, eikä näytä auttavan odottaa, että sade loppuisi. Siispä menoksi. En pitkälle päässyt, kun tihkusade yltyi oikein kunnon ropinaksi. Kastuin, mutta ajattelin, ettei sillä enää ole väliä ja jatkoin matkaa. Tunnin aikana vettä tuli tasaiseen tahtiin, mutta nyt tätä naputellessani olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Olo parani, kun sai raikkaassa ulkoilmassa reippaasti kävellä. Useinhan se on niin, että lähteminen on vaikein vaihe. Eilen ei satanut ja puuhastelin pihalla vähän. Haravoin lehtiä, korjasin rupsahtaneet kesäkukat pois ja vein kukka-astiat varastoon. Kunnon puutarhaihmiset ovat nämä hommat varmasti hoidelleet jo aikoja sitten ja pihoilla kukoistavat kauniina asetelmina kanervat ja callunat. Minä en ole viherpeukalo, enkä puutarhaihminen. Olen jotain muuta...

Viimeisiä mökkiviikonloppuja viedään. Syksy on riisunut puiden lehdistä jo reilun osan. Pudonneet lehdet kahisevat poluilla kulkiessa jalkojen alla.  Ruskan värit loistavat edelleen, mutta eivät enää kirkkaimmillaan. Marjat, joita pihlajissa oli niin runsaasti, että oksat riippuivat niiden painosta, ovat hävinneet. Linnut ovat käyneet apajilla ja suurta tehokkuutta osoittaen putsanneet marjat nokkiinsa. Kadonneet pihlajanmarjat saavat koko maiseman näyttämään erilaiselta kuin viikko sitten. Rantautuessamme piti hetken aikaa oikein katsoa ja tuumailla, mitä on tapahtunut. Syksy on tullut ja pihlajanmarjat kadonneet parempiin suihin.  Hiiskumaton hiljaisuus on laskeutunut koko saaren ylle. Ei lokkien kirkunaa, ei pikkulintujen liverrystä, eipä juuri veneen moottoreiden ääntä. Ei mitään niistä äänistä, jotka kuuluvat saaren kesään.  Vain hiljaisuus ja sitä on hyvä kuunnella.  Vesi on matalalla ja rantakivikkoa näkyvillä leveä kaistale. Meriveden huuhtomat kivet täyttävä...