Elämänmerellä

Jossain sosiaalisen median syövereissä törmäsin tietoon, että tänään on valtakunnallinen koiranpäivä. Vuodesta 2007 alkaen sitä on kuulemma vietetty säännöllisesti. Joka vuosi koiranpäivällä on oma teemansa. Tämän vuoden teema on koiran luonne ja käyttäytyminen. Tieto virallisesta koiranpäivästä yllätti minut. En ollut aiemmin moisesta kuullut. Nyt, kun asiassa valaistuin, koiranpäivä muistutti välittömästi oman perheemme, jo edesmenneestä labradorinnoutajasta, Manusta. Se ihastutti ja välillä myös vihastutti meitä lähes yhdentoista vuoden ajan.  Eräänä elokuun perjantaina, vuonna 2004 ajoimme koko perheen voimin Rovaniemelle ajatuksella, että jos kennelissä luovutusiässä oleva pentu vaikuttaa sopivalta, se lähtisi mukanamme kotiin. Tunnin tutustuminen vakuutti meidät, että sopivahan se meille on ja niin lähdimme kotimatkalle koiranpentu mukanamme. Saimme sukulaisilta, ystäviltä ja tuttavilta runsaasti palautetta, että olemme hulluja. Saattaa olla, mutta kyllä maailmassa j...

Astupa ovesta ulos ja kuulet sen heti pihalle päästyäsi. Samat sävelet soivat metsäpoluilla ja pellonpientareilla. Joka puolella kuuluu lintujen sirkutus, liverrys ja viserrys. Nuo äänet ovat kuin musiikkia korville. Sananmukaisesti ilmassa on kevättä, sillä lintujen kevätkonsertti on vahva merkki luonnon heräämisestä.  En ole hyvä lintujen tunnistamisessa. Aivan tavallisimmat tunnistan – luultavasti. Tykkään kuitenkin seurata niiden puuhia talvella lintulaudalla ja siksipä ruokin lintuja ahkerasti. Mökillä on mukava istua laiturin nokassa tarkkailemassa poikueiden uiskentelua ja samalla nauttia kauniista kesäilloista saaressa. Mielestäni ei ole väliksi, vaikka lintulajeja ei tunnistaisikaan. Tärkeintä lienee, että voi viettää mukavia hetkiä niiden elämää seuraillen. Jos intoa ja mielenkiintoa riittää, voi asiaan tietenkin perehtyä tarkemmin. Tietoa on kyllä tarjolla.  Nyt vierailijat lintulaudalla ovat selvästi vähentyneet. Kevään tullen ne löytävät ruokan...

Se tunne, kun talven jälkeen ensimmäisen kerran pääsee saareen, on joka kevät yhtä kihelmöivä. Varsinkin sellaisen talven jälkeen, jolloin jäätilanne ei ole suonut mahdollisuutta käydä toteamassa, että kaikki on kunnossa ja saari mökkeineen odottaa kanssamme tulevaa kevättä ja kesää. Pääsiäislauantaina aurinko paistoi ja merenpinta välkkyi sen loisteessa. Jos ympäröivässä luonnossa olisi näkynyt vihreyttä, olisi melkein saattanut kuvitella olevan kesä. Puuttuvan vihreyden lisäksi myös julmetun paksu ja liikkumista haittaava vaatetus muistuttu laiturilla lähtötunnelmissa siitä, että kesää vielä odotellaan. Toivottavasti lämpöäkin saadaan lisää. Kun matkaan päästiin, oli kuitenkin uskomattoman ihanaa istua veneen kyydissä. Aallokkoa oli juuri sen verran, että mukavasti keinutteli. Tuntui, että edellisestä venematkasta on mahdottoman pitkä aika. Someroon rantauduttamme ja mökille saapuessamme tunne vaihtui jollain hassulla tavalla toiseen ääripäähän - taas ollaan täällä. Pikainen ...

Siinäpä ne, jo otsikossa mainittu. Kaksi itselleni tärkeää paikkaa, missä kulkiessa hyvänolon tunne aina kasvaa ja mieli rauhoittuu. Samalla saa olla raittiissa ulkoilmassa ja liikkua siihen tahtiin, mikä milloinkin mukavalta tuntuu. Joskus on kiva kävellä reipasta vauhtia, joskus taas hitaammin keskittyen enemmän ympärillä olevaan. Luonnossa riittää katsottavaa, kuunneltavaa, haisteltavaa ja marja-aikaan maisteltavaakin.                                                                        Metsässä kulkemisen on tutkitusti todettu olevan ihmiselle hyväksi. Syke ja verenpaine laskevat. Lihasjännitys vähenee ja stressi helpottaa. Sanalla sanoen metsä on rauhoittava. Suomalaiset ovat aina olleet metsäkansaa, mutta tänä keväänä koronaviruksen jyllätessä, ihmiset ehkä entistä enemmän ...