TUULTA, SADETTA JA PAISTETTA

Yksin mökillä. Istun kynttilänvalossa ja virkkaan trikookuteesta mattoa paksulla koukulla. Radio on auki ja kanavalta tulee tauotta suomalaisia ikivanhoja iskelmiä ja myös sellaisia, joita en ole koskaan aikaisemmin kuullut ja hyvä niin. Sanat ovat niin ennalta arvattavia ja typeriä, että välillä naurahdan ääneen. Laulajat eivät myöskään ole kovin kummoisia. Sävel kuulostaa välillä olevan melkoisesti hakusessa ja ääni vaikuttaa kovin epävarmalta. Vaihdan kanavaa. Siellä on meneillään joku yötoiveet- ohjelma. Toimittaja kertoo, kuka toivoo, mitä ja miksi. Lukee kuuntelijoiden lähettämiä viestejä toivekappaleista, joihin liittyy muistoja, merkittäviä hetkiä tai tapahtumia. Joitakin kappaleita toivotaan vain kesän kunniaksi. Monenmoista musiikkia soitetaan ja toiveita on mukava kuunnella, vaikka kaikki niistä eivät aivan yksiin oman musiikkimaun kanssa menisikään.

Ulkona sataa. On satanut pitkin iltaa rankkoina kuuroina. Tämä sade ei ropise, vaan kohisee. Sadevesitynnyri rännin alla täyttyy huimaa vauhtia. Ei ole heinäkuinen tunnelma, vaan pikemminkin syksyinen. Yön pitäisi olla valoisa kesäyö, mutta kynttilänvaloon ja takkatuleen on turvauduttava. Eipä silti ole hassumpaa pitää tuulta ja sadetta lämpimässä mökissä takkatulen ääressä ja kynttilänvalon loisteessa. Kello tikittää seinällä ja vuorokausi vaihtuu.


Tuulisia päiviä on ollut. Olen kierrellyt saarella ja yrittänyt kuvata vettä, joka aaltojen voimasta lyö vaahdoten rantakiviin ja pärskähtelee korkealla ilmaan. Jotenkin meren voimaa on vaikea vangita kuvaan. Ottaapa sitten valokuvan tai videonpätkän tuuliselta rannalta, tunnelma latistuu kuvassa, eivätkä aallot ja korkeuksiin lentävät vesipisarat näytä samoilta kuin rannalla niitä katsoessa. Yritystä kuvaamiseen on silti ollut, sitä ei voi kieltää. 


Sateen jälkeen luonto on ollut kaunis. Vaikka vettä on tullut rankasti, sade on kuitenkin tullut kuuroina, joiden välissä on voinut ihailla sateen jättämiä vesipisaroita oksien, lehtien ja kukkien pinnoilla. Niistä on sopivassa auringonpaisteessa, jota sadekuurojen väliin on myös mahtunut, syntynyt valon ja veden yhdistelmänä luonnon pieniä taideteoksia.






Mökillä ollessani valvon poikkeuksetta myöhään. Nautin yön hiljaisuudesta ja uinuvasta luonnosta. Ainoat äänet ovat lokkien huudot. Nukkuvatko ne koskaan? Öiseen aikaan ne näyttävät kerääntyvän meressä olevan ison kiven, oikeastaan kallion, päälle. Havaitessaan rannalla liikkujan ne nousevat siivilleen ja taivas täyttyy liitelevien lokkien valkoisesta parvesta. Upea näky kesäyössä.

Kun vihdoin maltan mennä nukkumaan, nukahdan sateen kohinaan ja aamulla herään siihen. Eipä ole kiirettä mihinkään. Luen kirjaa ja elän jännittäviä hetkiä dekkarin parissa. Iltapäivällä sade loppuu. Tuuli puhaltaa tummat pilvet pois ja aurinko alkoi paistaa. Koko loppupäivä on kaunis ja aurinkoinen. Tavallinen kesäpäivä. Ei hellettä, mutta ei myöskään sadetta eikä kovaa tuulta. Ei pidä toivoa ja odottaa säiden suhteen jatkuvaa lämpöä ja auringon paahdetta. Tällaiset kesäpäivät ovat aivan riittävän hyviä. Säähän ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseen voi. Jos alkaa murehtia sitä, että sataa tai tuulee tai ei ole riittävästi lämpöä, saattaa koko kesä hupsahtaa ohi tyytymättömyyden ilmapiirissä, joka peittää alleen kaiken hyvän ja kauniin, mitä kesä tarjoaa. Nyt on hyvä juuri näin. Illasta tuli sitä paitsi todella kaunis. 

                                                    

                                                  - Jaana 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ROOSIN LEIPOMO - PALA HIMANGAN PAIKALLISHISTORIAA

MUISTOISSA SAHANMÄKI

TAMMIKUU ON TAPUTELTU