LUONNONRAUHAA MAALAISMAISEMISSA

Kyllä on kelit olleet kohdillaan ja on niin kesä kuin vain olla voi. Koen pienoista pelkoa, ettei tätä ihanaa lämpöä riitä kesälomalleni saakka. Yritän luottaa sääennusteisiin, jotka ovat luvanneet Suomen sijoittuvan hellekuplaan, mistä johtuen ainakin seuraavat neljä viikkoa näyttävät tavanomaista lämpimämmiltä. Kaikki eivät ole helteen ystäviä, mutta minua hellelukemat eivät haittaa. Kylmää meillä on mielestäni liiankin suuri osa vuodesta, joten lämpö on tervetullutta kesäaikaan. Aina hyvä, jos kesä tuntuu kunnon kesältä eli on aurinkoista ja lämmintä, tarkenee käyttää kesävaatteita ja uida meressä.

Lämpimät kesäillat houkuttelevat pyöräilemään ja ihastelemaan kesäistä luontoa. Pyöräillessä matka taittuu mukavasti, saa liikuntaa ja samalla ehtii katsella ympärilleen. Tässä yhtenä iltana lähdin pyörälenkille, vaikka kotona olisikin ollut hommia yllin kyllin. Pohdiskelin, että tekemättömät työt eivät karkaa, vaan odottavat tekijäänsä. Sen sijaan tällaiset kesäillat saattavat piankin olla ohi, joten niistä on viisainta nauttia nyt.

Suuntasin pyöräilyreittini siltojen lenkille eli kohti Tomujoen kylää, missä ensimmäisen sillan ylitys ja matkan jatkaminen Hillilän kylälle, missä eteen tulee lenkin toinen silta. Hiekkateitä polkiessa pienten kylien maalaismaisema näyttäytyi suorastaan idyllisenä. Hevosia ja poneja haassa. Häntiään heilutellen ne yrittivät pitää kärpäset loitolla, että saisivat rauhassa rouskutella ruohoa. Lehmiä laitumella samassa puuhassa. Perunapellot vaot suorina riveinä. Tehdyn työn jäljiltä valmiina tuottamaan uutta satoa. Vanhoja, harmaita latoja siellä täällä yksittäin ja parin kolmen kappaleen rykelmissä. Hiljaista ja rauhallista. 

Siltojen kohdilla täytyi hetkeksi pysähtyä. Katsella rannan kukkivia tuomia, jotka roikottivat oksiaan veden yllä ja levittivät tuoksuaan. Kuunnella virtaavan veden ääntä. Ihailla kesän vihreydessä kylpevää, kaunista maalaismaisemaa ja nauttia siitä. 

Luonto antaa niin paljon, ainakin niille, jotka ehtivät pysähtyä. Tulin siinä maalaismaiseman keskellä pyöräillessäni miettineeksi luonnonrauhaa ja sen merkitystä itselleni. Ajatus kulki siihen, mikä kaikki luonnossa voikaan hätkähdyttää kauneudellaan, muinakin vuodenaikoina kuin kesällä. Aivan siinä alkoi runosuoni sykkiä. Pyörälenkkini päätteeksi raapustin kotona nopeasti paperille, mitä mielessä oli pyörinyt. Jaan sen nyt tässä, huolimatta siitä, ettei se kovin kummoista tekstiä ole.  Pelkkää riimiteltyä ajatuksenjuoksua, mutta eihän tämä niin vakavaa liene. 

Mitä se on se luonnonrauha?

Se lintujen laulua,

aaltojen pauhua.

Se on leppeä tuuli kasvoilla

tai tuisku tunturin laella.

Se on metsäpolku kantoineen,

jota kulkien mieli kevenee.

Se on merenranta,

veden suolaiset pärskeet.

Myrskyjen tyrskyt ja tyynet veet.

Se on auringon hehkua,

kuutamon huumaa

tai sateen ropinaa hiljalleen.

Se on sykähdyttävä maisema,

kuohuvan kosken halkoma.

Se on syksyn lehtien lämpimät sävyt

tai tähtien tuike taivaalla

ja tuhannet timantit hangella.

Siitä jokainen oman osansa saa,

kunhan kuuntelee,

pysähtyy katselemaan. 

Olen niin iloinen, ettei tällä hetkellä ihailun kohteena ole syksyn väriloisto tai talvinen tähtitaivas. Nekin tulevat taas aikanaan, mutta juuri nyt saa ihailla kesäistä luontoa ja mikäs sen ihanampaa. Otetaanpa siitä kaikki irti. Aurinkoisia kesäpäiviä!

- Jaana