KIRJOITTAMISEN KIPINÄ

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Kirjoittamalla voi purkaa omia tunteitaan ja selkiyttää ajatuksiaan. Tänä syksynä rohkaisin mieleni ja tarjosin yhtä tekstiäni Hidasta Elämää – sivustolle. Hyvin nopeasti sain vastauksen, että he julkaisevat tekstini mielellään Lukijalta- blogissaan, koska uskoivat sivustonsa lukijoilla olevan siihen samaistumispintaa. Osuivat arviossaan oikeaan, sillä lukijoita riitti ja sain ihmisiltä kiitosta ja ihania kommentteja tekstistäni. Pari viikkoa myöhemmin teksti julkaistiin myös Facebookissa Hidasta Elämää-sivulla. Tykkäyksiä tuli ja tekstiäni myös jaettiin paljon. Aiheesta monet näyttivät löytävän tuttuja tuntemuksia, vaikka elämäntilanteet saattoivat olla erilaisia. Kirjoitin tekstissäni ruuhkavuosistani ja siitä, miltä tuntuu nyt, kun olen niistä selvinnyt. Uskon, että ne, jotka tuntevat minut ja tietävät elämästäni enemmän, lukivat tekstiä eri tavalla kuin ne, joilla ei sitä tietoa ollut. Ilahduttavaa kuitenkin, että niin monet pystyivät tekstiini samaistumaan ja kokivat saavansa siitä voimaa ja lohtuakin. Jos teksti kiinnostaa, se on edelleen luettavissa tästä linkistä: https://hidastaelamaa.fi/2019/11/elama-vilahtaa-ohi-jos-suorittaa-ja-jatkuvasti-haikailee-paremman-peraan-tama-hetki-on-kaikkein-arvokkain/#67c196ef

Ajatus oman blogin kirjoittamisesta on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Edellä mainitsemieni ruuhkavuosien takia en ole kuitenkaan ehtinyt edetä toteuttamisen tasolle. Useamman vuoden ajan kirjoittaminen rajoittui pääasiassa opiskelutehtäviin. Niiden ulkopuolella syntyneet tekstit ovat olleet enimmäkseen lyhyitä päiväkirjamerkintöjä ja vielä lyhyempiä viestejä somessa sekä työhön liittyviä sähköposteja. Kesäaikaan mökkikirjan sivuille olen jotain raapustellut.

Nyt on siis vihdoin oman blogin ja kirjoittamisen aika. Ilokseni voin blogissani toteuttaa toistakin asiaa, josta kovasti tykkään, nimittäin valokuvaamista, koska tekstin yhteyteen voin liittää kuvia. Yhteistä kirjoittamiselle ja kuvaamiselle on mielestäni se, että molempia tehdessä pitää olla tietty fiilis, että hommasta jotain tulee. Kumpaakaan ei voi tehdä väkisin. Itselleni molemmat ovat henkireikiä ja sellaisina haluan ne pitää.

Ajatus blogini nimestä, Elämänmerellä, lähti siitä, että meri on itselleni tärkeä. Kesäaikaan vietän mahdollisimman paljon aikaa saaressa, meren ympäröimänä. Meri voi olla hyvin erilainen, mutta mielestäni aina kaunis ja kiehtova – olipa sitten myrsky tai tyven tai jotain siltä väliltä. Elämänmeri on puolestaan se, missä me kaikki seilaamme oman aikamme. Elämässäkin tulee vastaan tyyntä ja myrskyä, erilaisia vaiheita, tapahtumia ja ihmisiä, isoja ja pieniä muutoksia. Keski-ikään ehtineenä itsellekin on kertynyt jo monenmoista plakkariin.

En kirjoita blogissani mitään suuria viisauksia. Kirjoitan tavallisista arkisista asioista, elämän iloista ja suruista, luonnosta ja sen tarjoamasta rauhasta sekä läsnäolon tärkeästä taidosta, jota itsekin harjoittelen. Annan kirjoittamisen kipinäni kyteä ja välillä ehkä vähän roihahtaa liekkiinkin. 

Tervetuloa seilaamaan kanssani Elämänmerelle!

- Jaana