ROOSIN LEIPOMO - PALA HIMANGAN PAIKALLISHISTORIAA

Monet himankalaiset muistavat ison, kaksikerroksisen rakennuksen, joka sijaitsi likimain nykyistä paloasemaa vastapäätä, entisen Säästöpankin vieressä. Aika lailla keskellä kylää. Rakennuksessa sijaitsi Roosin leipomo, jonka yhteydessä toimi aikoinaan myös ruokatavarakauppa. 

Koulumatkani kulki vuosien ajan tuon rakennuksen ohi. Kävellessäni aamuisin bussipysäkille, oli Roosin leipomossa tehty töitä jo tuntitolkulla. Sen merkkinä herkulliset tuoksut tulvivat ohikulkijoiden nenään. Leipä- ja pullataikinat oli valmistettu yön tunteina ja aamuyön aikana ne oli paistettu rapeakuorisiksi ruislimpuiksi, ohrarieskoiksi ja muhkeiksi sekaleiviksi, jotka himankalaiset yleisesti tunsivat nimellä ”keskiruusi”. Myös pullapitkot, bostonkakut ja monet muut makeat herkut oli jo aamuvarhaisella valmistuneet ja pakattuina kuljetettu kauppoihin.

Roosin leipomo oli aikanaan Himangan kyläkuvassa hyvin merkittävä. Olipa häät, syntymäpäivät, ristiäiset tai hautajaiset, oman kylän leipomoa tarvittiin. Sen laatuun ja palveluun luotettiin toki laajasti myös Himangan rajojen ulkopuolella. Hyvä asiakaspalvelu oli leipomolle kunnia-asia. Tilatut tuotteet toimitettiin sovitusti ihmisten kotioville saakka tai suoraan juhlapaikalle, siten kuin oli asiakkaiden kanssa sovittu.

Roosin leipomossa elettiin mukana kylän merkkitapahtumissa. Yksi hyvä esimerkki siitä on vuodelta 1984, kun himankalainen Anna-Liisa Tilus valittiin Miss Suomeksi. Leipomossa ryhdyttiin tuota pikaa kaiken muun työn ohella leipomaan missitorttuja ja kylän omalle missille valmistui myös reilun kokoinen täytekakku kauniine, aiheeseen sopivine koristeluineen.  

9.2.1984 Keskipohjanmaassa oli juttua vasta valitusta 

Miss Suomesta ja Roosin leipomossa valmistetuista missitortuista. 

Leipomo toi kylälle elinvoimaa ja tarjosi työpaikkoja. Työntekijöistä Roosin leipomossa pidettiin hyvää huolta ja monet viihtyivätkin työssään vuosia, jopa vuosikymmeniä. Pisimpään olleet työntekijät ovat todenneet, että kun oli kerran Roosille tullut, ei osannut enää pois lähteäkään. Tämä kertonee siitä, että työnantajan taholta luotettavien ja huolellisten työntekijöiden työpanosta arvostettiin, mikä puolestaan ylläpiti hyvää työilmapiiriä ja tuki työssä jaksamista. Ahkeran työnteon lomassa huumoriakin muistettiin viljellä. 

Kun leipomon perustanut Aarne Roos (1908–1994) ja vaimonsa Saima (1908–1989) vetäytyivät yrityksen johdosta eläkkeelle, vetovastuun leipomon yritystoiminnasta otti heidän poikansa Timo (1939–2016) vaimonsa Ritvan kanssa. Heillä molemmilla oli tuolloin jo pitkä kokemus työstä leipomossa, sillä Timo oli työskennellyt vanhempiensa yrityksessä hyvin nuoresta pitäen. Ritva oli 20- vuotias aloittaessaan työn leipomossa. Tuohon aikaan alan koulutus ei ollut välttämättömyys, vaan työ opittiin tekemällä. Ritva toteaa Aarne Roosin hyvässä ohjauksessa oppineensa kaiken sen, minkä työ vaati. Hän sanoo appensa olleen erinomainen opettaja, jolla oli taito neuvoa, kannustaa yrittämään ja antaa hyvin tehdystä työstä kehuja ja kiitosta.

Työ leipomossa oli jatkuvaa yötyötä, mikä rajoitti elämää monellakin tavoin. Vuorokausirytmi muodostui työn vuoksi omanlaisekseen. Nukkumaan oli mentävä jo alkuillasta, että jaksoi lähteä puolenyön aikoihin leipomoon. Työpäivät venyivät pitkiksi, usein 14- tuntisiksi ja jatkuivat usein vielä senkin jälkeen tilattujen tuotteiden toimittamisella sovittuihin osoitteisiin. Ritva muistelee useamman kerran istuneensa leipomon kuljetusauton takaosassa pidellen hyvin pakattua kerroskakkua pystyssä kuljetuksen aikana varmistaen, että se saatiin ehjänä perille saakka.

 Maanantait ja perjantait olivat leipomossa kiireisimpiä päiviä. Viikonlopun aikana kauppojen hyllyt olivat tyhjentyneet leipomotuotteista, ja perjantaina niitä oli puolestaan tehtävä koko viikonlopun varalle.  Kun naapurikunnassa Lohtajan Vattajalla oli puolustusvoimien leirejä, oli leipomossa kiirettä. Nuorten varusmiesten nälkäisiin suihin upposi päivittäin leipä ja pulla poikineen. Ja Roosilla leivottiin! Hiivapolakkaa, ruisleipää, sämpylöitä ja leipien lisäksi sotilaskotiin valmistettiin kaikkia pikkupullia, joita tuotevalikoimaan kuului.

 Perhejuhlat työllistivät tasaisesti pitkin vuotta. Häitänsä valmistelevat morsiusparit – ainakin morsiamet - kävivät usein leipomossa tutustumassa tuotetarjontaan ja esittämässä toiveitaan tulevasta hääkakusta ja sen koristelusta. Leipomossa taiteiltiin itse täytekakkujen suklaakoristeetkin. Täytekakut olivat tilaustuotteita, mutta silloin tällöin niitä tultiin yllättäen kysymään hyvin pikaiseenkin tarpeeseen. Näin saattoi käydä esimerkiksi, jos hevonen menestyi raveissa niin hyvin, että oli kakkukahvien paikka. Ritva muistelee, että kerrankin olivat Timon kanssa jo takit päällä lähtemässä juuri leipomosta kotiin, kun tultiin kysymään, olisiko täytekakkua. Valmista ei ollut, mutta Ritva riisui takkinsa, ryhtyi kakun tekoon ja leipomosta poistui tyytyväinen asiakas kantaen mukanaan herkullista täytekakkua.

Vaikka Roosin leipomon tuotteita oli saatavilla monien kauppojen hyllyillä, ihmiset kävivät niitä ostamassa myös suoraan leipomosta. Saattoi olla joku tietty tuote, johon oli ihastuttu niin, että sitä hankittiin leipomosta kerralla useampi kappale, jotta herkkua riitti sitten vähän pidemmäksi aikaa. Eräs pariskunta kävi ranskanleipäostoksilla säännöllisesti, koska heidän mielestään mistään muualta ei niin hyvää ranskanleipää saanut.

Leipomo sitoi yrittäjäpariskunnan hyvin tiiviisti työhön. Omia työtunteja ei laskettu ja lomat kutistuivat kerran vuodessa pidettävään viikkoon tai pariin. Niinkin lyhyt työstä irtautuminen vaati suuret etukäteisjärjestelyt leipomossa, että asiat hoituivat myös tulevan loman aikana. Ritva antaa edelleen tunnustusta hyville työntekijöille. Hänen mielestään Roosilla ei ollut yhtään huonoa työntekijää, vaan kaikki olivat hyviä.

Roosin leipomo oli perheyritys, jossa työtä teki kolme sukupolvea, myös Ritvan ja Timon pojat. Ritvan mielestä perheyrityksessä tärkeää oli, että oma perhe puhalsi yhteen hiileen ja yhdessä saatiin työntekijätkin mukaan tuohon samaan hiileen puhaltamiseen. Ei käskypolitiikalla, vaan yhteisillä sopimuksilla. Leipomon vuosikymmenten mittaisen olemassaolon aikana monet asiat yhteiskunnassa muuttuivat ja muutosten vaikutus näkyi myös työelämässä, joten neuvottelutaitojakin tarvittiin. Yksi suuri muutos aikanaan oli ammattiliittojen ajama lauantaityön lopettaminen. Siihen löytyi ratkaisuksi, että ryhdyttiin tekemään perjantaisin kahta työvuoroa. Aamuvarhaisella tultiin leipomaan perjantain tuotteet ja iltavuorossa sitten lauantain tuotteet. Ritva naurahtaa, että työvuorojen välissä ehti soittaa tilaukset ja käydä kotona tekemässä viikkosiivouksen. Tällä järjestelyllä saatiin kuitenkin tilatut tuotteet toimitetuksi, lauantait vapaaksi ja kaikki osapuolet olivat ratkaisuun tyytyväisiä.

 Roosin leipomon historiassa sen siirtyminen Kalajoelle oli suuri muutos. Siirtymävaiheessa toiminta jatkui jonkin aikaa Himangallakin, mutta keskittyi lopulta kokonaan Kalajoelle. Tuolloin myös työntekijät vaihtuivat. Monet pitkäaikaiset työntekijät saavuttivat jo eläkeiän ja heidän tilalleen tuli uusia. Kalajoella leipomossa toimi Kari Roosin johdolla yötyöporukka, joka tuli illalla töihin, teki taikinat, nostatti, leipoi, paistoi ja pakkasi. Näin osa tuotteista oli valmiina, kun seuraavat työntekijät saapuivat aamulla kukon laulun aikaan. Työjärjestely oli toimiva. Työvuorojaon ansiosta kaikki koneet eivät olleet päällä samaan aikaan, eivätkä kaikki työntekijät häärineet työn touhussa samaan aikaan ja ennen kaikkea osa tuotteista oli heti aamun valjetessa valmiiksi pakattuina kuljetukseen.

 Ritva muistelee työntäyteisiä vuosikymmeniä leipomossa hyvillä mielin ja kiitollisena. Vaikka työ oli raskasta, se oli monipuolista ja hän tykkäsi työstään, sen suunnittelusta ja toteuttamisesta. Ohjenuorana Ritva sanoo työssään olleen sen, että pyrki tekemään työn joka päivä niin hyvin kuin pystyi. Päivät olivat erilaisia ja jaksaminen saattoi vaihdella, mutta ei saanut lannistua siitä, jos kaikki työvaiheet eivät aina sujuneet täysin omien tavoitteiden mukaisesti. Silti oli aina pyrittävä parhaaseensa ja tekemään työ niin huolella, että pystyi itse olemaan tyytyväinen työnsä tulokseen. Ajatuksena Ritvalla on ollut, että kaikkien tuotteiden pitää olla kunnollisia, jotta asiakkaat saavat rahoilleen täyden vastineen. Roosin leipomossa laadukkaiden tuotteiden takeena olivat hyvät raaka-aineet ja huolella tehty työ.

Ritvan mielestä yrittäjältä vaati paljon työtä sekin, että oppi palvelemaan asiakkaita ja ottamaan vastaan palautetta tehdystä työstä. Positiivinen palaute lämmitti aina mieltä ja oli sanoin kuvaamattoman tärkeää, että kovan työn palkaksi sitä sai. Asiakkaiden tyytyväisyys oli Ritvan mukaan paras palaute työstä. Kaupoista tuli kiitosta hyvistä tuotteista ja muilta leipureilta sai positiivista palautetta. Tuntui mukavalta, kun työtä arvostettiin, eikä kateutta ilmennyt. Suomen leipuriliitto osoitti leipurien ammattikunnalle arvostusta tapahtumien ja juhlien muodossa. Niissä tapaamisissa solmittiin tuttavuuksia ja ystävyyssuhteitakin. Ritva toteaakin työn tuoneen elämään monenlaisia hyviä asioita ja paljon muisteltavaa. Vaikka oman yrityksen pyörittämisessä oli erilaisia aikoja, parempia ja huonompia, asiat saatiin aina luovittua työntekijöiden kanssa ja kaikki hyvät asiat ovat jääneet päällimmäisinä mieleen.

Roosin leipomo toimi menestyksekkäästi vuosikymmenien ajan. Sen toiminta lakkasi Ritvan ja Timon jäädessä eläkkeelle 70- vuotiaina kunnioitettavan pitkän työuran jälkeen.

 Ajatus tämän tekstin kirjoittamiseen syntyi, kun poikkesin käymään Ritvan luona, hänen kotipihallaan eräänä kauniina viime kesän päivänä. Juttelumme lomassa leipomo ja siellä tehty työ nousivat esille ja mieleeni tuli, että siitä olisi kiva kirjoittaa. Asian tiimoilta juttelimme vielä toisenkin kerran. Lämpimät kiitokset Ritvalle antoisista juttutuokioista ja työmuistojen jakamisesta.

 Roosin leipomolla on vankka jalansija Himangan paikallishistoriassa ja myös Kalajoen yrityselämässä. Uskon tämän tekstin herättäneen monen ihmisen mielessä herkulliset makumuistot ja monet muutkin mukavat muistot leipomoon liittyen. Itselleni ainakin kävi niin tätä kirjoittaessani.  

Yllä olevat mainokset ovat Himanka- lehdestä vuodelta 1981 sekä Ranstakka- lehdestä vuodelta 1984. 

Vuoden 1990 Ranstakka- lehden mainoksesta näkyy, että

 Roosin leipomo oli toiminut silloin jo 50 vuotta.

Makoisia muisteluita!

- Jaana