SYYSLUONNON LUMOISSA

 

Aika kulkee ja vuodenajat vaihtuvat. Syksy on jo pitkällä. Kesän lämpö on hävinnyt tuuliin ja sateisiin. Pian on taas kaksi pimeää vastakkain. Ei tämä syksy kuitenkaan surkeaa ja lohdutonta ole. Monia kauniita ja aurinkoisia päiviä on ollut. Väreilläänkin syksy on taas ilahduttanut. Itse olen aina pitänyt ruskan luontoon tuomia värejä syksyn parhaana puolena ja tänä syksynä olen päässyt niistä tosiaankin nauttimaan.

Syyskuussa sain kulkea yhden Suomen suosituimmista vaellusreiteistä, Pienen Karhunkierroksen Oulangan kansallispuistossa. Aamulla matkaan lähtiessämme oli sankka sumu, joka kuitenkin melko pian alkoi hälvetä, kääntyen aurinkoiseksi päiväksi. Oli ilo kulkea luonnon keskellä ja nauttia mahtavista syysmaisemista. Kahdentoista kilometrin reitti taittui mukavasti. Se oli selkeästi merkitty ja korkeuserot toivat sopivasti haastetta. Portaita riitti, jopa satoja, noustessamme Kallioportille, missä metsämaisema avautui eteen kuin ilmakuvana puiden latvojen jäädessä reippaasti näköalapaikan alapuolelle. 

Maisemat Pienellä Karhunkierroksella olivat mukavan vaihtelevat. Reitin varrelle tuntui mahtuvan koko suomalainen luonto kauneudessaan, jylhyydessään ja karuudessaankin. Korkeat kalliot nousivat paikoin pystysuorina alhaalla virtaavan veden molemmin puolin. Kauniita riippusiltoja pitkin pääsi ylittämään tyynenä lepäävät vedet ja kuohuvat kosket. Myös puusiltoja matkan varrella oli. Suota ympäröivät pitkospuut, joita pitkin kulku oli vaivatonta. Ruskan värit sävyttivät kauniita maisemia entisestään.

       

                 

Päämääränämme olevaa Pientä Karhunkierrosta kohti ajellessamme poikkesimme matkalla Suomussalmella, Raatteen tiellä. Kovin kiinnostava paikka, mutta kaatosade pilasi tutustumisen siihen ulkona. Sisätiloissa pääsimme vierailemaan talvisotamuseoon, Raatteen Porttiin, missä näyttely kertoi hyvin elävästi sodan kulusta, suomalaisille kallisarvoisesta sotasaaliista, evakkomatkalle joutuneista ihmisistä ja ankarien pakkasten vaikutuksesta sodankäyntiin. Vaikuttava paikka ja harmitti, että rankan vesisateen vuoksi ulkona liikkuminen ei onnistunut. Sielläkin mielenkiintoista nähtävää olisi ollut, mutta oli tyydyttävä auton ikkunasta katsomaan talvisodan monumenttia, vanhaa Raatteentietä, joka kulkee halkaisten kivikentän. Kentän kivet muistuttavat tuhansista talvisodassa kaatuneista. Kivien keskellä on Avara- syli muistomerkki. Sen 105 kelloa helkkyvät hiljaa jokaisen talvisodan päivän muistoksi. 

Lokakuussa vierailimme Joensuussa ja kuinka ollakaan, sieltähän ei ollut pitkä matka Kolille. Sinne siis retkipäivää viettämään, kansallismaisemiin Pielisen rannoille. Aamu valkeni aurinkoisena, parin asteen pakkasessa, joten luonto oli todella kaunis. Pääsimme heti portaisiin puuskuttamaan, koska hissit eivät jostain syystä olleet käytössä. Mäkisessä maastossa nousuja riitti ja kuntoa koeteltiin. Kipusimme, ainakin likimain, kallioiden korkeimmille kohdille Ukko- Kolilla, Akka- Kolilla ja Paha- Kolilla. Maisemat olivat huikeat! Kahvit ja eväsleivät maistuivat niitä katsellessa todella hyviltä. 

 

              

Paha- Kolilla kerrotaan ennen muinoin olleen käräjäpaikka. Syylliseksi todetut on heitetty kallion korkeimmalta kohdalta alas heti tuomion julistamisen jälkeen. Syylliseksi todetun selän taakse on saatettu työntää keppi, paidan hihasta hihaan niin, että kädet ovat olleet levittyneinä sivuille kuin linnun siivet. Jos rikoksesta tuomittu on jollain kumman ilveellä sattunut selviämään pudotuksesta hengissä, hänet on todettu syyttömäksi ja langetettu tuomio virheelliseksi. Korkeaa kallion lakea ja sen jyrkkää seinämää sekä huimaa pudotusta alaspäin katsellessani mietin, että jos satojen vuosien takaiset käräjätuomiot ovat toteutuneet, ei yksikään syylliseksi tuomittu ole voinut hengissä pudotuksesta selvitä. Ellei sitten voimakkaat henkiolennot, joiden Kolilla uskottiin asustavan, onnistuneet noita ihmisriepuja taianomaisella voimallaan suojelemaan. Kansanrunoissa nuo henkiolennot olivat Kolin korkeat isännät, Mustarinnan murhat miehet. 

Käräjätarinat karmeudessaan eivät hälventäneet retkipäivän, eivätkä Kolin komeutta. Varjoisissa paikoissa maahan kaatuneissa puiden rungoissa ja varvuissa hohti yöpakkasen jäljiltä valkoinen kuura vielä iltapäivällä. Ilma oli ihanan raikas ja kaunis sää oli houkutellut ihmisiä liikkeelle. Runsaaseen ulkoilijoiden ja retkeilijöiden määrään vaikutti ilmeisesti myös edessä oleva syyslomaviikko. 

Hienoja reissuja saimme tänä syksynä kokea. Jos jossain piti sataa, niin ehkä sade sattui sopivimpaan paikkaan Raatteen tiellä, missä oli kuitenkin mahdollisuus päästä tutustumaan talvisodan vaiheisiin ja esineisiin myös sisätiloissa. Pienellä Karhunkierroksella ja Kolilla ei sää olisi voinut parempi kuin se nyt oli. Kovin tyytyväinen täytyy siis olla.

           

Kauneimmat syyssäät alkavat olla takana ja talvi tekee tuloaan. Olkoon loppusyksykin hyvä pimeydestä ja pienestä ankeudesta huolimatta. Piristysruiskeita siihen on helppo keksiä. Kotikulmiltakin löytyy mukavia ulkoilupaikkoja ja läheltäkin kivaa tekemistä. Vaihtoehto on sekin, ettei tee yhtään mitään. Sytyttää kynttilän ja kuuntelee sadetta pehmoiseen vilttiin kietoutuneena tai katsoo vaikka elokuvan tai jotain kivaa sarjaa tai lukee kirjaa. Mietintämyssyt vaan päähän. Kyllä tästä selvitään ja pimeyden jälkeen tulee taas valoa, kun nämä vuodenajat onneksi vaihtuvat. 

- Jaana