PONNISTELUA PIRUNKURULLA

 

Tänäkin kesänä lomareissu johti Ylläkselle ja Lapin mahtaviin maisemiin. Luosujärvi otti meidät vastaan iltasella, hienoisen tuulenvireen liplatellessa pieniä aaltoja sen pintaan. Sääskiparvet iskivät kimppuumme välittömästi kantaessamme laukkuja autosta sisälle mökkiin. Asettumisemme jälkeen kävimme kuitenkin niitä uhmaten myöhemmin illalla pienellä kävelylenkillä. Se tuntui hyvältä ajatukselta pitkän automatkan jälkeen ja sitä se olikin. Kroppa kiitti liikkumisesta, vaikka sääskiä oli välillä seurana enemmän kuin tarpeeksi.

Heti ensimmäisenä lomapäivänä suuntasimme tunturiin. Olimme edellisenä iltana tutustuneet patikointireitteihin ja valinneet 8 kilometrin mittaisen Pirunkurun ponnistuksen päivän patikkamatkaksi. Reittikuvaus kertoi sen olevan nousuosuudeltaan haastava, mutta vakuutti maisemien tunturin laella palkitsevan ylös kiivenneen vaivan. Siispä matkaan.

Reitin alkupää kulki metsäpolkua Kesänkijärven rannalla, vihreän ja vehmaan luonnon keskellä. Järven toisella puolella tunturit nousivat korkeuksiinsa pilviä hipoen. Nousun alkaessa polulle ilmestyi isoja kiviä ja valtavia puiden juuria. Oli katsottava eteensä, ettei kompastellut niihin. Nousu oli aika jyrkkää ja hiki virtasi. Sääskistä ei ollut haittaa, mutta paarmat ihastuivat hien pintaan saaneisiin matkantekijöihin ikihyviksi ja pörräsivät parvena ympärillä. Eivät purreet, mutta pörräsivät hyvin ärsyttävästi.

Pian kävi tosiaankin selväksi, mitä reittikuvauksessa mainittu, vaativa rakan ylittäminen tarkoitti. Kuin taikaiskusta metsäpolku, kivet ja juuret loppuivat ja nousu tunturille jatkui tosi jyrkkänä pelkkää kivikkoa pitkin. Miten kiviä voi yhdessä paikassa ollakin niin paljon! Kivet olivat teräviä ja kaikenkokoisia. Yritin kulkea isoja, keskikokoisia ja pieniä kiviä pitkin vuorotellen, mutta kivien koko ei vaikuttanut mitenkään kulkemisen hankaluuteen. Pelko kyti mielessä koko ajan. Pelkäsin nilkan nyrjähtävän, selän niksahtavan tai vain yksinkertaisesti kompuroivani nurin niin, että kallo halkeaa tai hampaat iskeytyvät suusta kivikossa nurin narin mennessäni. Matka taittui siis hitaasti, mutta varmasti ja ilman pelättyjä haavereita. Taakse vilkuillessaan huomasi, että matka kuitenkin eteni, sillä alhaalla siintelevä järvi, jonka rantaa olimme alkumatkan kulkeneet, näkyi yhä reilummin ja sen takana olevaa tunturin lakea ei tarvinnut enää katsella yläviistoon. Sinnikkäästi kipusimme ylöspäin, aina seuraavaa oranssin väristä lippumerkkiä kohti. Niitä oli tiheässä, mutta välit tuntuivat pitkiltä.

Ylös päästyämme lupaus kipuamisen vaivanpalkasta lunasti itsensä. Maisemat olivat huikaisevat. Ylhäällä myös tuuli ja sen mukana hävisivät kaikki paarmat ja sääsket, joten hetken huilaaminen onnistui vallan hyvin.

Tunturimaisemien ihastelun ja lepotauon jälkeen suunta oli tietenkin alaspäin. Kulku oli nousuun verraten lasten leikkiä. Suhteellisen tasainen ja leveä polku mahdollisti reippaan kävelyvauhdin. Karu tunturimaasto pelkkine kivineen jäi yläpuolellemme ja maisemaan alkoi, vaivaiskoivujen ja maassa kasvavien varpujen sekä männynkäkkäröiden myötä, ilmestyä vähän vihreää sinne tänne.

Taivaalla kovin synkät, tummat pilvet lähestyivät uhkaavasti ja tiputtivat jo pari pisaraa. Saavuimme kreivin aikaan taukopaikalle, sillä tuuli yltyi niin kovaksi, että jäkälä- ja sammaltupot lentelivät pitkin maata. Vettä tuli vaakatasossa ja rankasti. Ukkonenkin vähän jyristeli. Rajun sadekuuron ajan saimme istua kodassa, tulen ääressä seitsemän muun retkeilijän ja yhden koiran kanssa. Säästyimme kastumiselta. Kodassa oli liiankin lämmin. Tuntui melkein kuin istuisi saunan lauteilla.

Sadekuuron mentyä ohi, ilma oli raikas ja ihanan tuoksuinen. Edessä oli vielä pätkän matkaa reitin loppupään metsäosuutta ja sateen jälkeinen tuoksu toi siihen mukavan lisän. Taivas alkoi tiputella vesipisaroita vielä uudelleen ja ennen kuin pääsimme parkkipaikalle asti, kesäsade ehti kastella meidät aivan riittävästi.  Ilma oli onneksi lämmin, joten emme palelleet. Patikoinnin jälkeen mökille päästyämme ruoka, sauna ja uinti järvessä maistuivat. Samoin uni seuraavana yönä. 

Päivä koetteli kuntoa, mutta oli vallan hieno. Lapin upea luonto ei pettänyt ja lumosi kulkijansa tälläkin kertaa. Patikoinnin aikana tuli selväksi, että pieni on ihminen Pirunkurulla ponnistellessaan. 

- Jaana