YLLÄKSELTÄ VARESLAEN KIERROKSELLE
Kun patikoinnista Pirunkurussa oli selvitty, noustiin seuraavana päivänä konevoimalla, gondoli- hissillä, Ylläksen huipulle. Sanomattakin on selvää, että maisemat siellä olivat aivan mahtavat. Huipulla tuuli ja poikkesimme hetkeksi tunturin laella olevaan kahvilaan juomaan kupposet kuumaa. Kahvila oli komeasta hirrestä rakennettu. Seinillä, ympäri katonrajaa kiersi valtava määrä kuksia. Taustalla soi joikumusiikki. Hyvin oli luotu lappilaista tunnelmaa.
Patikoimiseen oli
Pirunkurun koettelemusten jälkeen edelleen intoa ja valitsimme seuraavaksi
reitiksi kymmenen kilometrin mittaisen Vareslaen kierroksen, jonka
lähtöpaikka sijaitsi Kittilässä, Pyhäjärven rannalla. Ajomatka sinne kesti nelisenkymmentä
minuuttia. Asvaltti muuttui soraksi ja tie kapeni kapenemistaan. Perille
päästyä parkkipaikalla ei ollut yhtään ainoaa autoa, jos omaamme ei oteta
laskuihin. Hiljaisuus oli rikkumaton ja kierros lähti kulkemaan suoraan metsän
läpi. Mielessä pyöri, että toivottavasti saamme patikoinnin tehtyä ilman
minkäänlaista haaveria, emmekä törmää karhuun. Tunnustan, että vähän hirvitti.
Kapea metsäpolku jatkui noin kolmisen kilometriä ja parkkipaikan vieressä siinnellyt Pyhäjärvi jäi taakse. Metsää oli polun molemmin puolin, eikä Lapin upeista maisemista ollut tietoakaan. Runsaat sääskiparvet tekivät ahkerasti seuraa muistuttaen pohjoisen luonnon kesästä. Ilma oli niin lämmin, että olisi hyvin voinut kulkea lyhythihaisessa paidassa, mutta sääskien vuoksi siitä ei ollut toivoakaan. Vaatetuksen keventämisen sijaan piti vetää takin huppu päähän ja hikoilla sen alla. Polun varrella kasvoi monin paikoin kauniisti kukkivaa metsäkurjenpolvea ja maariankämmekkää. Kirkasvetinen puro solisi mukavasti. Yritin ottaa muutaman valokuvan. Jouduin tekemään sen melkein vauhdissa, sillä sääsket kävivät kimppuun niin ärhäkkäästi, että matkaa oli pakko jatkaa rivakkaa tahtia. Reipas kävelyvauhti lisäsi hikoilua hupun alla.
Metsä tuntui jatkuvan ja jatkuvan, kunnes yhtä äkkiä tulimme Aakenus- tunturin juurelle, mistä alkoi nousu ja maisema vaihtui kuin veitsellä leikaten kauniin karuksi tunturiksi. Sääsket lakkasivat kiusaamasta, kun ihana tuuli tavoitti meidät. Mitä ylemmäs nousimme, sitä enemmän vilvoittava tuuli puhalsi. Saimme niskaamme myös pienen kuuron tihkusadetta. Se ei onneksi kestänyt kauan, eikä kastellut meitä juuri minkään vertaa.
Tunturin lakea
kohti noustessamme kuulimme poronkellon kilkatusta ja pian huomasimme muutaman
poron kulkevan ylhäällä. Matkan jatkuessa poroja ilmestyi näkyviin enemmän ja
pian niitä oli monta kymmentä. Joukossa oli monta pientä vasaa, jotka
liikkuivat hiukan epävarmasti honteloilla jaloillaan. Porot eivät meistä
välittäneet. Vain muutama jäi hetkeksi tuijottamaan, mutta sitten ne jatkoivat
matkaansa tunturin toista reunaa alaspäin. Annoimme niiden mennä rauhassa pois,
ennen kuin jatkoimme matkaamme aivan ylös, mihin hyvin merkitty reittimme meitä
johti. Vaikka porot kuuluvat Lapin luontoon, eikä niiden näkeminen ole
harvinaista, koin sellaisen porolauman seuraamisen tunturin laella olevan elämys.
Vareslaen reitti
muuttui mukavaksi heti metsäosuuden päätyttyä ja tunturiosuuden alkaessa.
Ylhäältä näkymät olivat jälleen upeat. Ihanaa avaruutta, missä on helppo
hengittää. Tuntureita joka puolella, kauniin vihreän jäkälän kuvioimia kiviä,
alhaalla järviä ja soita. Istuimme isoille kiville syömään eväsleivät ja
korkkasimme kivennäisvesipullon.
Kun olimme laskeutuneet tunturin laelta alas, oli edessä jälleen metsäosuus. Ei kuitenkaan niin tiheä kuin alkumatkalla. Yksi ainoa ihminen tuli meitä vastaan tuolla metsäpolulla. Hän tervehti hämmästellen, että sääskien lisäksi täällä on siis myös ihmisiä. Liikaa ei kulkijoita todellakaan ollut liikkeellä Aakenus- tunturin ympäristössä.
Pieneltä voitolta tuntui, kun Pyhäjärven selkä alkoi pilkottaa puiden välistä. Sen rannalla oli autiotupa, jossa pitkien matkojen vaeltajat pystyivät yöpymään. Kurkistimme sisään. Siellä oli tulisija ja leveät laverit, joille pystyi retkipatjat levittämään. Seinähirsiin oli kaiverrettu lukemattomia nimiä.
Loppumatkan
saimme kulkea järven rantaa. Välillä aurinko paistoi, välillä se meni pilveen,
mutta sade ei enää häirinnyt kulkuamme. Järvessä oli kirkas vesi ja kivipohja erottui
selvästi. Jos olisi ollut uimapuku ja pyyhe mukana, olisin varmasti mennyt uimaan.
Kommentit
Lähetä kommentti