KEVÄTHUIJAUS

 

Tiesinhän minä tämän. Ei kevät voi tulla tällaisella vauhdilla. Nautin valtavasti ihanista kevättalven aurinkoisista päivistä, mutta koko ajan tiesin, että vielä tulee lunta ja räntää ja kylmä tuuli puhaltaa, ennen kuin päästään kesään tai edes kunnolliseen kevääseen. Hanget ehtivät jo humahtaa silmissä ja lämpötilat viipyä yllättävän korkeissa lukemissa useamman viikon ajan. Niin oli jo keväisen tuntuista, että piti ihan muistutella itselleen vasta maaliskuun olevan meneillään.

Eilen illalla lunta alkoi sitten sataa ja sitä tuli kerralla aivan reilu kerros. Hetkessä maisema muuttui talviseksi. Lumi peitti maan ja puiden oksat keräsivät ylleen paksun, valkoisen kerroksen. Kaikki kevätmaisemaan kuuluva loska ja likaisuus oli pois pyyhkäisty. Talvi näytti tulleen takaisin ja kevät peruuntuneen.

Pari viikkoa sitten tein potkukelkkaretken mökkisaareen. Merenjäällä, kantohangilla auringon helottaessa matka taittui mukavasti. Saaressa oli hiljaista, vaikka kulkemisen jälkiä näkyi paljon. Kiertelin mökin ympäristössä ja saaren rannoilla. Keväiset kelit olivat jo tehneet maahan pälviä, ja lumen alta pilkisteli varpuja ja kiviä sekä tuulen katkomia, maahan pudonneita oksia.

Sytyttelin nuotion. Paistoin makkarat ja keitin kahvit mökin kaasuliedellä. Aivan siinä sai päivää paistatella eväsleipien kera kahvitellessa. Retkitunnelmasta nauttiminen avarassa maisemassa ja ihanassa hiljaisuudessa tarjosi kevättalven parhaita hetkiä. Oli niin ihanaa olla mökkisaaressa! Tuli miettineeksi, vieläkö ehtii toisen kelkkareissun tehdä, ennen kuin jääkelit ovat menneet vai onko odotettava vesien aukeamiseen. Nyt on selvää, että jäälle ei enää ole asiaa ja seuraavan kerran mökkisaareen mennään veneellä. 

Kotiin lähtiessäni aurinko näkyi vieläkin melko korkealla taivaalla. Ilmassa oli myös vähän utua ja taivas värjäytyi kauniiseen lilansävyyn. Saaressa oli kaikki hyvin ja se jäi taakseni odottamaan heräämistä tulevaan kevääseen ja kesään. Jokisuuta lähestyessäni silmiini pisti isot linnut, jotka laskeutuivat huomattavasti pienempien joukkoon jäälle. Jotain syötävää ne sieltä löysivät. Ilmeisesti pilkkijöiden jättämää kalansaalista. Merikotkia oli kaksi. Ehkä samat kotkat, joiden liitelyä sain seurata talvilomaviikolla, olivat nyt saalistusretkellä jokisuulla. Minulle tuli kiire kaivaa kamera repusta ja napata muutama kuva. Kovin tarkkoja en niistä onnistunut saamaan, sillä en uskaltanut mennä lähemmäksi, peläten kotkien lentävän pois. Myös ilmassa leijuva utu häiritsi kuvien tarkkuutta. Hienoa oli kuitenkin seurata merikotkien puuhia hetken aikaa. Ne pitivät puolensa ja pienemmät linnut jäivät saaliinjaossa säälittä kakkossijalle.

Viikko sitten ulkoilin tutulla luontopolulla ja Meksin kallioilla. Sieltä näki hyvin, miten vesi oli noussut jäälle. Niin paljon kuin aurinkoiset kevättalven päivät olivatkin houkutelleet merenjäälle liikkujia, enää ei näkynyt ketään. Lumi oli sulanut hurjasti ja kallion pintaa paljastui jo paikoin sen alta. Kevään merkkejä.

Tänä aamuna kevät tuntui olevan taas kaukana. Lumi pöllysi kovassa tuulessa. Ikkunatkin olivat osittain niin lumen peitossa, että hyvä, jos läpi näki. Vaikka nyt lumi lentää tuulen mukana, yhtä kevään merkkiä se ei vie pois. Tätä ihanaa, lisääntyvää valoa. Kevät kävi jo täällä. Huijaamassa ja muistuttelemassa itsestään. Maltetaan, maltetaan, niin kyllä se sieltä hiljalleen tulee, eikä vain narratakseen, vaan jäädäkseen ja tuodakseen kesän. Käännetään ensi yönä kellot kesäaikaan ja eletään päivä kerrallaan, niin varmasti tämä tästä kevääksi muuttuu.

 

                                                             - Jaana