SYKSYN VÄREJÄ JA HÄMÄRÄN HYSSYÄ

22.9.21

Illat hämärtyvät ja pimeys hiipii esiin jo aikaisin. Se jatkuu aamuun saakka ja edelleen, kun kännykän kello soi. Olisi ihana kääntää kylkeä pimeässä huoneessa ja jatkaa unia lämpimässä peiton alla. Työt kuitenkin kutsuvat, joten eipä auta kuin nousta ylös ja napsauttaa valot päälle, että näkee ryhtyä aamutoimiin. Onneksi päivä vähän valkenee, ennen työmatkaa. Vielä ei tarvitse aamuin säkkipimeässä ajella, mutta kaukana ei ole taas sekään aika.

Yritän tämän joka syksyisen haikeuden tunteen keskellä nauttia syksyn tunnelmasta. Kaunistahan tämä on. Luonto tuntuu odottavan seuraavaa siirtoa. Se hidastaa tahtiaan ja pysäyttelee kasvuvoimaansa, joka keväästä saakka on ollut räjähtävän voimallista. Tuo pysähdys näkyy upeina, lämpiminä väreinä puissa ja myös maassa, kun sopivalle paikalle sattuu.

Mökkisaaressa rikkumaton hiljaisuus on parina viime viikonloppuna saanut aikaan ihmeellisen pysähtyneisyyden tunteen, jota on vahvistanut se, että meri on ollut aivan tyyni. Tuuli ei ole sitä kuohuttanut eikä puita huojutellut. Kaikki on vain ollut aivan hiljaa paikoillaan. Illan hämärissä oli mukava sytytellä lyhtyjä. Pimeän ja hiljaisuuden keskellä nautiskella nuotion lämmöstä ja katsella tulta. Mökkisauna tarjosi lempeät löylyt, joiden jälkeen pulahdin mereen. Kirpakalta tuntui, mutta olo oli sen jälkeen vertaansa vailla.

Pari viikkoa sitten saaresta kotiin lähtiessämme meidät yllätti sumu. Se työntyi sakeana merelle mantereelta päin, eikä mennyt kauaakaan, kun emme enää nähneet taaksemme jäävää saaren rantaa. Edessä sumu oli vielä sakeampi. Onneksi veneessä on plotteri, jonka avulla oikealla reitillä pysyminen onnistuu, vaikka näkyvyyttä ei olisi. Sumun keskellä harhaan ajaminen ja eksyminen käyvät nimittäin käden käänteessä. Suunnistaminen ei onnistu, vaikka kuinka järkeilisi. On lukemattomia juttuja siitä, miten kulkijat ovat sumussa eksyneet aivan eri paikkaan kuin suunniteltuun määränpäähän. Vaikka paikka olisi ollut eri, mihin matkan oli tarkoitus johtaa, on se kuitenkin saattanut olla entuudestaan tuttu. Sumussa on silti pitänyt pitkään ihmetellä, missä sitä oikein ollaankaan. Sumuun kietoutuneena tuttukin maisema vaikuttaa ihmeellisellä tavalla vieraalta. Sumu hämää ihmistä hyvin tehokkaasti. Sen keskellä ei ympäristöä pysty näköaistin avulla hahmottamaan. Kun keskellä merta valkoisessa hötössä istuu veneessä, eikä näe juuri nenäänsä pidemmälle, saattaa todellakin löytää itsensä yllättäen aivan toisaalta kuin tarkoitus oli. Me pääsimme kuitenkin rantautumaan turvallisesti. Vähän sateen kastelemina, mutta jo vähitellen hälvenevässä sumussa.

Viime lauantai oli kaunis syyspäivä. Aurinko paistoi hetkittäin ja vuodenaikaan nähden oli ihmeen lämmintäkin. Koskelot järjestivät hienon sukeltelunäytöksen laiturin läheisyydessä.

Saaressa silmiin sattui monenlaista syksyistä kauneutta, joka ikävä kyllä myös todisti kesän päättyneen. Horsmat olivat hahtuvansa lennättäneet ja törröttivät syysasussaan, kuivat, hennot kiehkurat varsillaan. Pihlajat toivat väriä maisemaan runsailla marjoillaan ja syksyn sävyisillä lehdillään. Kellastuneet rantaheinät ja vielä keltaisempi, kesän hyvin palvellut soutuveneemme talviteloillaan, nurinpäin käännettynä. Kaikki tämä kertoo syksyn saapuneen ja talven kohta kolkuttelevan. Näin kulkee vuodenkierto ja sitä vastaan on turha pyristellä.