ELOKUINEN KOTIVIIKONLOPPU

 

Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa kotiviikonloppu. Mikäs muu kuin sää ja ennusteet siitä, olivat syynä siihen, ettei mökille lähdetty. Ennusteiden mukaisesti vettä tulisi lauantaina lähes koko päivän, joko kaatamalla tai tihkusateena. Sunnuntaina sateen lisäksi tuulisi melkoisesti. Kotiin jääminen osoittautui siis hyväksi päätökseksi sekä sään että kotona odottavien töiden osalta.  

Kun perjantaina työpäivän jälkeen tulin kotiin, olin tyytyväinen, että olin siivonnut edellisenä iltana. Ajatuksena oli nimittäin ollut, että jos mökille lähdetään, ei siivoaminen jää perjantaille. Sää oli perjantaina melko mukava. Aurinkokin näyttäytyi, joten pikimmiten suuntasin marjapensaille viinimarjojen poimintaan. Kuivasta kesästä huolimatta marjasatoa on tullut runsaasti ja marjapensaat ovat varmasti ottaneet viime päivien runsaat sateet ilolla vastaan. Ahkeroin poiminnan parissa koko illan ja ajattelin, että seuraavan päivän luvattuja vesisateita sisätiloissa pidellessä, on aikaa pistää mehumaija porisemaan.

Ja niinhän siinä kävi. Mehua tuli reilusti ja ihana tuoksu täytti huushollin. Marjojen tuoksuun sekoittui myös leipomisen ja ruuanlaiton tuoksuja. Kun on koko kesän laittanut ruokaa mökillä, ulkona grillaten ja kaasuhellaa käyttäen, kotikeittiö kaikkine laitteineen tuntui vallan luksukselta. Ihan siinä innostui häärimään vähän enemmänkin. Sadekuurojen kohistessa hämärässä harmaudessa, ei ulos tehnyt mieli lähteä.

Kovin pitkään en kuitenkaan pysty olemaan sisällä, kun tulee tarve päästä raittiiseen ulkoilmaan ja liikkeelle. Sunnuntaina lähdin jo mielihyvin kulkemaan luontopolulle, sen enempää sateistakaan piittaamatta. Näkymä tutuilta Meksin kallioilta oli syksyisempi ja synkempi kuin ajankohtaan nähden soisi. Tuuli puhalsi varsin vilpoisasti ja vesi velloi meressä, jonka yllä tummanpuhuvan taivaan pilvet raskaasti roikkuivat. Pitkät rantaheinät taipuivat tuulen voimasta ja metsässä puut huojuivat. Polkujen varsilla kirkkaanpunaiset kärpässienet loistivat kuin väripilkkuina harmaassa päivässä. Mättäillä oli mustikoita ja sen verran niitä maistelin, että sain sormeni ja suuni siniseksi. Hyviä olivat vielä.  

Peltojen reunamia koristivat runsaasti kukkivat, erehdyttävästi päivänkakkaroita muistuttavat kukkaset. Lienevätkö nimeltään peltosaunioita?  Pihlajanmarjat erottuivat kauniisti vanhan ladon harmaata, aikojen saatossa kulunutta hirsiseinää vasten. 

Kotona poimin sateen nurmikolle nurin pieksämiä kukkia maljakkoon. Ne toivat sisätiloihin auringonkeltaista lämpöä ja kesäisempää tunnelmaa.

Toivon tosiaan, että kuluneen viikonlopun sää oli vain pieni muistutus syksyn tulosta, vaikka kotiviikonloppu oli säästä huolimatta aivan mukava. Kunpa tulevana viikonloppuna sää olisi kuitenkin suopeampi ja venetsialaisia saataisiin viettää mökkisaaressa tulien valaistessa rantoja elokuun illan pimeydessä. Viime vuonna sää suosi venetsialaisten viettoa niin suuressa määrin, etten samanlaista tuuria tälle vuodelle edes odota. Olen kuitenkin varautunut ja hankkinut ulkotulia venetsialaislauantaita varten. Nähtäväksi jää, miten niiden sytyttäminen ja palaminen onnistuu. Toivotaan parasta! 

- Jaana