JOULUTUNNELMIA
Saimme sittenkin valkoisen joulun.
Ihanaa! Kyllä valkoinen maa ja maisemat lumipuvussaan ovat kaunista katseltavaa,
varsinkin näin joulunaikaan. Tänään ulkoilin pari tuntia talvisessa luonnossa
jouluruokia ja – herkkuja sulatellen. Siinä kulkiessani samalla mietin
joulutunnelmia, joita on ollut laidasta laitaan viimeisen parin päivän aikana.
Aatonaattona heräsin hiljaisessa talossa. Kaikki jouluaskareet oli tehty valmiiksi. Keitin aamukahvit ja nautiskelin ajatuksella, että saan rauhoittua jouluun. Katselin ympärilleni kodissamme. Joulu näkyi tuikkivina valoina, koristeina ja kukkina. Parrakas tonttu kökötti pöydällä punaisen joulutähden vierellä hiippalakki silmillään. Maistelin piparkakkuja ja hörppäsin kahvia päälle. Juuri sellainen hidas aamu, josta nautin.
Puhelimen ääni katkaisi joulutunnelmoinnin. Sain suru-uutisen. Kultainen tätini oli nukkunut pois edellisenä yönä. Tieto ei ollut yllätys, mutta se pysäytti, kuten kuolema lopullisuudessaan aina tekee. Väistämättä muistin kahden vuoden takaisen aatonaattoaamun, jolloin saimme sairaalasta suru-uutisen appeni kuolemasta.
Lyhyen puhelun päätyttyä istuin
hetken ja tunsin tyytyväisyyttä siitä, että olin yksin. Jotenkin se tuntui
siinä hetkessä hyvältä. Mieleen nousi paljon muistoja. Monet kerrat minulla oli
tätini kanssa yhteisiä juttutuokioita. Sain kuulla häneltä elämänmakuisia
kertomuksia ja usein myös kiinnostavaa tietoa sukuni vaiheista ja ihmisistä. Muistelin
aamun hiljaisuudessa tätini persoonaa ja päällimmäisenä tuli mieleen elämänilo,
valoisuus. Sellainen monenlaista kokeneen ihmisen tyyneys, ettei turhista
hötkyile. Elämän tarjoaman hyvän huomaaminen sen sijaan, että kuluttaisi energiaa
valittamiseen ja turhan vatvomiseen. Tyytyväisyys ja kiitollisuus kaikesta siitä,
mikä on hyvin. Myös tunneälyn muistin, sillä se oli tätini todellinen vahvuus.
Toisen ihmisen huomioon ottaminen monin eri tavoin, oli hänelle hyvin
luonteenomaista. Siinä istuessani huomasin muistojen nostavan hymyn huulille.
Samalla ne saivat myös kyyneleet virtaamaan pitkin poskia. Tunsin iloa ja onnea
siitä, että olen saanut tuntea tätini kaltaisen ihmisen. Tunsin myös ikävää ja
kaipausta hänen ja muiden poismenneiden läheisten vuoksi. Sytytin kynttilän ja hiljaa
itsekseni sanoin: ”Kiitos kaikesta ja hyvää matkaa. Muistan sinua aina
lämmöllä, rakkaudella ja kiitollisuudella.”
Jouluihin on viime vuosien aikana kuulunut tummiakin sävyjä. Asioita tapahtuu, eivätkä ne katso aikaa eikä paikkaa. Onneksi jouluissa on aina myös iloa ja yhdessä oloa. Eilen aattoa perheen kesken viettäessämme naurua riitti. Ruoka oli hyvää ja sitäkin oli riittävästi. Hauskoja muistoja puheissa vilahteli paljon. Lahjojakin jaettiin. Haudoilla käytiin tavan mukaan myöhään ihailemassa jouluyön kynttilämerta. Lunta sateli hiljalleen ja kaunista oli. Valvoimme aamuyön tunneille saakka, kun ei maltettu mennä nukkumaan. Oli niin mukavaa nauttia joulusta.
Joulutunnelman olen siis tänäkin
jouluna tavoittanut. Tunteet tulevat ja menevät, tunnelmasta toiseen
kuljettaen. Ja tämä joulunaika on varsin tunnerikasta. Tänään oli
nautinnollista liikkua puhtaanvalkoisen lumen peittämässä luonnossa omine
ajatuksineen. Varsin jouluinen tunnelma oli sielläkin. Ihana rauha ja hiljaisuus.
Kiitos taas kirjoituksesta. Minäkin olen iloinen, että sain tuntea tämän poismenneen ihmisen. Minulla on myös ollut itkua ja naurua tänäkin jouluna. Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus.
VastaaPoista