SYKSYN TUNTUA
Syksy on ehtinyt jo näyttää luonnonvoimia Aila-myrskynä, mutta kauniita ja aurinkoisiakin päiviä on saatu. Sää on ollut vuodenaikaan nähden myös ihmeen lämmintä. Viime viikonloppuna sain mökkisaarella ihmetellä Aila- myrskyn aikaansaannoksia, kun kuljeskelin katselemassa sen kaatamia puita. Hurja on voima, joka kaataa vuosikymmeniä kasvaneet puut nurin. Ne eivät ole mitään pikkutikkuja, mutta kaatuvat juurineen päivineen myrskyn riehuessa. Toisaalta saarella puiden juuret ovat kovin pinnassa, sillä kivikkoinen maaperä ei tarjoa mahdollisuutta syvään juurtumiseen. Aila oli riehuessaan katkonut myös paljon oksia, isojakin. Onneksi puiden kaatumisesta ja oksien katkeamisesta ei ollut koitunut mitään vahinkoa rakennuksille.
Syyssää on vaihtelevaa.
Viikonloppua hallitsi syksyinen harmaus, vaikka perjantai-iltana saareen
saapuessamme taivas oli auringonlaskun jälkimainingeissa kauniin värikäs ja
meri tyyni. Aamulla herätessä utuinen näkymä merelle tuntui jollain hassulla
tavalla ristiriitaiselta ilman lämpötilan kanssa. Ulos mennessään odotti, että
on kosteaa ja koleaa, mutta pian huomasi, että mökin ikkunasta avautuvan
näkymän perusteella oli varannut liikaa vaatetusta päälleen ja sitä sai keventää,
jos vähänkin liikkui.
Syksyn tuntua todisti eniten pimeys, joka tuli illoin jo aikaisin ja on mielestäni ikävin syksyn
merkki. Turvallisuussyistä lamppu oli viikonloppuna mökillä välttämätön
kapistus, koska eteensä ei nähnyt metriäkään. Aivan säkkipimeää!
Kynttilälyhtyjen loisteessa näki kulkea mökin ympäristössä. Saunapolun varrelle
ne loivat sopivasti valoa ja syysiltaan tunnelmaa. Lyhtyjen valossa oli mukava
istuskella saunajäähyllä mökin terassilla. Merta ei nähnyt, mutta sen pauhun
kuuli ja sitäpä oli ihana kuunnella. Sisällä mökissä ritisevä takkatuli loi
lämpöä. Näissä syysilloissa merellä on aivan oma tunnelmansa. Erilainen kuin
kesällä, mutta ihana. Mökkinaapuri totesi, ettei näissä syyspäivissä ja -
illoissa saaressa ole mitään muuta vikaa kuin se, että niiden tietää pian
päättyvän tämän vuoden osalta. Niinhän se on. Syksyn myötä hiipii mieleen
hienoinen haikeus siitä, että pian mökillä olemiseen tulee talven mittainen
tauko. Joka vuosihan niin käy ja sen tietää etukäteen. Se ei ole yllätys, mutta
haikeudelta ei silti voi välttyä. Sitä on ilmassa aina, kun paikkoja mökillä
aletaan laittaa talviteloille. Hiljalleen sitä on tänäkin syksynä jo aloiteltu.
Samaan aikaan lohduttaudutaan vielä ajatuksella, että jos säät sallivat, vielä
ensi viikonloppuna tullaan ja ollaan. Sitten, kun syksy on riittävän pitkällä,
ei yleensä enää olla, mutta kuitenkin tullaan. Nimittäin käymään, päiväseltään.
Lopulta on edessä päivä, jolloin talvi tekee tuloaan ja vene nostetaan ylös.
Saari jää odottamaan kanssamme seuraavaa kesää.
Jos pimeys on syksyssä mielestäni ikävintä, parasta
puolestaan ovat värit. Niitä olen ihaillut saaressa ja muuallakin. Ruskan värit
ovat upeita. Yhtenä aamuna töihin ajellessani katsoin peltomaisemaa, jonka
päällä leijui aamu-usva. Aurinko nousi sänkipellon laidalla olevan metsikön
takaa tavoittaen juuri kuusenlatvat. Kuusten välistä pilkahteli kullankeltaisia
lehtipuita ja jossain kohden näkyi syksyn syvänpunaista sävyä. Olisin niin
halunnut päästä kuvaamaan tuota maisemaa ja syksyn kauneutta, mutta eipä se
käynyt päinsä, kun työpäivä oli edessä. Ehkäpä jonain viikonloppuna sattuu
vielä yhtä kaunis aamu ja jaksan riittävän aikaisin lähteä kameran kanssa
liikkeelle.
Kaunista luontoa on
onneksi lähellä sittenkin, kun talven tullen ei mökkisaareen enää pääse. Olen sitä
syksyn mittaan jo ihastellutkin. Pian tuo pimeys vain haukkaa vuorokaudesta yhä
isomman palan, eikä valoisaa aikaa työpäivän jälkeen juuri ole. Eipä anneta sen
kuitenkaan masentaa. Täytyy painottaa luonnossa liikkumista viikonloppuihin ja
kerätä silloin voimia syksyyn ja siihen pimeyteenkin. Hyvillä mielin lokakuuta
kohti.
Kommentit
Lähetä kommentti