Elämänmerellä

  Aika kulkee ja vuodenajat vaihtuvat. Syksy on jo pitkällä. Kesän lämpö on hävinnyt tuuliin ja sateisiin. Pian on taas kaksi pimeää vastakkain. Ei tämä syksy kuitenkaan surkeaa ja lohdutonta ole. Monia kauniita ja aurinkoisia päiviä on ollut. Väreilläänkin syksy on taas ilahduttanut. Itse olen aina pitänyt ruskan luontoon tuomia värejä syksyn parhaana puolena ja tänä syksynä olen päässyt niistä tosiaankin nauttimaan. Syyskuussa sain kulkea yhden Suomen suosituimmista vaellusreiteistä, Pienen Karhunkierroksen Oulangan kansallispuistossa. Aamulla matkaan lähtiessämme oli sankka sumu, joka kuitenkin melko pian alkoi hälvetä, kääntyen aurinkoiseksi päiväksi. Oli ilo kulkea luonnon keskellä ja nauttia mahtavista syysmaisemista. Kahdentoista kilometrin reitti taittui mukavasti. Se oli selkeästi merkitty ja korkeuserot toivat sopivasti haastetta. Portaita riitti, jopa satoja, noustessamme Kallioportille, missä metsämaisema avautui eteen kuin ilmakuvana puiden latvojen jäädessä reippaasti...

Monet himankalaiset muistavat ison, kaksikerroksisen rakennuksen, joka sijaitsi likimain nykyistä paloasemaa vastapäätä, entisen Säästöpankin vieressä. Aika lailla keskellä kylää. Rakennuksessa sijaitsi Roosin leipomo, jonka yhteydessä toimi aikoinaan myös ruokatavarakauppa.  K oulumatkani kulki vuosien ajan tuon rakennuksen ohi. Kävellessäni aamuisin bussipysäkille, oli Roosin leipomossa tehty töitä jo tuntitolkulla. Sen merkkinä herkulliset tuoksut tulvivat ohikulkijoiden nenään. Leipä- ja pullataikinat oli valmistettu yön tunteina ja aamuyön aikana ne oli paistettu rapeakuorisiksi ruislimpuiksi, ohrarieskoiksi ja muhkeiksi sekaleiviksi, jotka himankalaiset yleisesti tunsivat nimellä ”keskiruusi”. Myös pullapitkot, bostonkakut ja monet muut makeat herkut oli jo aamuvarhaisella valmistuneet ja pakattuina kuljetettu kauppoihin. Roosin leipomo oli aikanaan Himangan kyläkuvassa hyvin merkittävä. Olipa häät, syntymäpäivät, ristiäiset tai hautajaiset, oman kylän leipomoa tarvittiin...