KESÄN KAUNEIN ILTA

Kun hellepäivä kääntyy iltaan, lämpö jää yhä väreilemään pilvettömältä taivaalta edelleen kirkkaasti paistavan auringon myötä. Kevyt tuulenvire, joka päivän mittaan on välillä antanut pieniä, vilvoittavia puuskia, rauhoittuu kokonaan. Meren pinnalla ei ole enää pienintäkään värettä. Se on tasainen kuin peili ja aurinko heittää siihen kultaisia heijastuksia, jotka välkkyvät silmiinpistävän kirkkaina. 

Jos olisi pilviä, ne heijastuisivat veteen, mutta ei nyt. Taivas kaartuu ylleni sinisenä. Ei pilvenhattaraakaan. Harvinaista herkkua Suomen kesässä tällaiset illat. Tuntuu kuin olisi Välimerellä, mutta maisema on erilainen. Se on tuttu, kotoisa ja niin rakas, että vaikka maailman ääriin matkustaisin, kaipaisin aina tänne takaisin. 

Pukkaan kirkkaankeltaisen soutuveneen vesille ja kierrän saaren soutaen. Jokainen aironveto särkee sileän vedenpinnan pienellä pyörteellä. Käytän airoja harvakseltaan, että saan aikaa nauttia minua joka puolelta ympäröivästä upeasta maisemasta. 

Horisontti siintää jossain kaukana, eikä voi erottaa, mihin meri loppuu ja mistä taivas alkaa. Meri ja taivaanranta sulautuvat samaan sineen. Soutaessani airoista putoavat vesipisarat muodostavat meren tyyneen pintaan renkaita, jotka kasvavat kadotakseen lopulta kokonaan. Meren pinta on taas ehjä ja koskematon. Tällaisina hetkinä aika tuntuu pysähtyvän. 

Kesäilta alkaa kääntyä yöksi. Aurinko on laskenut lähemmäksi merta ja taivaanranta leiskuu punaisena. Kun aurinko painuu horisonttiin, tuntuu, että se voisi sihahtaa kuin saunan kiuas, kun sen kuumille kiville heitetään kauhallinen vettä. Hiljaisuus on kuitenkin rikkumaton. Siinä hiljaisuudessa kesäyö silti puhelee lempeästi omalla äänellään. Mieli lepää kuunnellessa ja katsellessa. 

Tällaisina hetkinä unohtaa alkukesän kylmät, sateiset ja pohjoistuulen pieksämät päivät. On vain suunnattoman onnellinen hetkestä ja siitä, että on kesä. Tässä ja nyt. 

Soutelen hiljakseen takaisin mökkisaaren rantaan. Veneen keulan kahahtaessa rantasoraan, pyrähtää koskeloemo poikasineen veteen rantakivikon korkeiden heinien suojasta. 

Kello lähenee puoli yötä. Vieläkin on niin lämmin, että päätän pulahtaa uinnille. Vesi tuntuu viileältä, mutta niin ihanan raikkaalta ja puhdistavalta. Viivyn vedessä ja nautin tunteesta, minkä se saa aikaan. 

Uinnin jälkeen laitan mökillä itselleni iltapalan, jonka syön ulkona terassilla. Istun siinä kiireettä, merelle katsellen. Auringonlaskun värit värjäävät edelleen taivaan. Punaisen voimakas sävy taittuu poltettuun oranssiin, joka sopuisasti asettuu sen rinnalle horisonttiin.  Kauempaa kuuluu joutsenten huutoa ja niiden siipien läiske vettä vasten. Tästä ei kesäilta ja - yö enää paremmaksi muutu. 

Uni alkaa painaa. Menen nukkumaan, vaikka ei vieläkään malttaisi. Viimeinen ajatus ennen unta on, että pitkä odotus palkittiin ja lopulta kesä tuli. Kiitos, rakas kesä, että kuitenkin päätit tulla. 

Sydämellisin ja ahomansikan makuisin kesäterveisin saaren suojasta,

Jaana