SUKELLUS JOULUKUPLAAN

Joulu on tuota pikaa. Se tuo taas tullessaan ihanan lepotauon kiireeseen ja valoa pimeimpään vuodenaikaan. Talvi alkoi aikaisin ja luminen luonto on ollut kaunis, mutta kuinkas sattuikaan, juuri ennen joulua tuli suvikelit ja kauniit, puhtaanvalkeat nietokset ovat vaarassa kadota maisemista. Pakkaslumen narskunta askelten alla saattaa muuttua solskun roiskumiseen ja pyrkimykseen pysyä pystyssä jäisellä maalla. Toivon, että ei, mutta tänään valkoinen joulu ei näytä lupaavalta. Ilmat ovat mitä ovat, eikä harmittelu auta. Näillä mennään.

Lumisen luonnon kauneutta ihaillessani olen ajoittain ja hiljalleen tavoitellut joulumieltä. Joulukuun alussa kävin yhden viikonlopun ajan ihastelemassa Tampereen joulutorin valoja ja kojuja. Raaputtelin joulukuplani pintaa piipahtamalla Tallipihan tunnelmallisessa ympäristössä. Kiertelin putiikkeja ja join mukillisen lämmintä glögiä pikkupakkasessa. Suklaapuodin herkkujen keskellä koin samaa valinnan vaikeutta kuin aina ennenkin. Vakaan harkinnan jälkeen sain ostokseni kuitenkin suoritettua ja maisteltavaa lähti mukaan sekä itselle että lahjoiksi.

Itsenäisyyspäivän tienoilla joulukuplan pinnan raaputtelu jatkui piparien leipomisella. Juhlan kunniaksi ostin maljakkoon kimpun valkoisia ruusuja ja poltin niiden vierellä sinivalkoista kynttilää. Myös isovanhempien haudoille kävin sytyttämässä kynttilät. Illalla linnanjuhlia katsellessani maistelin aiheeseen sopivasti Suomi- konvehteja.

Joulukuplan pinta alkaa antaa periksi ja jouluvalmistelut kotona ovat hyvällä mallilla. Joka vuosi muistutan itselleni, ettei kaikkea tarvitse tehdä juuri jouluksi. Ei, vaikka joskus ennen on tehty. Aika, tavat ja joulutkin muuttuvat. Silti saattaa olla, että joku tietty juttu pitää tapahtua tai olla joka joulu samalla tavalla, muuten ei joulun tunnelmaa saavuta. Olkoon sitten niin, mutta ilman turhaa stressiä.

Luin kirjailija Antti Heikkisen kolumnin ”Joulu on ovela” (KK 23/29.11.2023). Osui ja upposi. Heikkinen kertoi, ettei toivo lahjoja ja myös perustelee varsin vakuuttavasti, miksi ei. Joululta hän kirjoittaa kuitenkin toivovansa paljon ja toteaa huomattavasti lahjojen saantia mukavampaa olevan joulun laittamisen muille, pikkuhiljaa. Heikkinen kertoo olleen aika, jolloin hän touhotti, suoritti ja oli aattoa edeltävinä päivinä ympäristölleen sen vuoksi harvinaisen rasittava. Nyt hän kertoi muutaman kuluneen vuoden aikana oppineensa tekemään joulutouhuja järjen kanssa. Joululta Heikkinen toivoi aikaa, rauhaa, olemista, oleilua. Tunteen siitä, että joulu tuli. 

Muistan, miten pari, kolme vuotta sitten joulun alla tapasin tuttavani jouluruuhkaisessa kaupassa. Siinä sitten vaihdoimme kuulumisia. Juttelimme työpaineista, kiireisestä elämänrytmistä, väsymyksestä ja tietysti joulun tulosta ja kaikesta siitä, mikä ennen sen tuloa on vielä tekemättä. Aika ei tuntunut riittävän. Kassajonossa olimme peräkkäin. Kun tuttavani sanoi minulle heipat ja hyvät joulut, hän kehotti myös muistamaan, että joulutunnelman saavuttaminen on pienestä kiinni – oikeastaan se on mielestä kiinni. Sanat jäivät mieleeni. Ne tuntuivat silloin viisailta, lohduttavilta ja armollisiltakin. Olen pyrkinyt muistamaan nuo sanat tämänkin joulun alla.

Ensi viikko on vielä työviikko. Viiden päivän kuluttua joulukuplaan saa sukeltaa aivan uppeluksiin. Toivon joulukuplassani olevan juuri niitä asioita kuin Heikkinen toivoi kolumnissaan omalta joulultaan. Aion viipyä joulukuplassani vuodenvaihteen yli, sillä välipäivät olen lomalla. Nautiskella oikein kunnolla kaikesta siitä, mitä vain jouluna on. Ennen kaikkea ihanasta joutilaisuudesta järjen kanssa tehtyjen jouluvalmistelujen jälkeen. Kaapin perukoilla Tallipihan suklaapuodista hankkimani herkut odottavat kauniissa kääreissään sukeltamista kanssani. Myös niistä tulen joulukuplassani nauttimaan, enkä suinkaan yksin. Tarjoan kyllä muillekin. 

Levollista joulunaikaa! 

- Jaana