Elämänmerellä

  Viime viikonloppu oli maanantaille sattuneen itsenäisyyspäivän vuoksi tavallista pidempi. Sain viettää tuon pidennetyn viikonlopun Tampereella. Saavuin kaupunkiin perjantai-iltana, parahiksi nauttimaan upeasta joulukonsertista tuomiokirkossa. Musiikkinautinnon takasivat Samuli Edelmann ja lauluyhtye Suora Lähetys sekä pianossa taituroinut Matti Paatelma. Kyllä kelpasi kuunnella! Ohjelmaan mahtui sekä vanhoja tuttuja joululauluja, varsin onnistuneilla uusilla sovituksilla, että uutta joulumusiikkia. Tunnelma kirkossa kiiri kattoholveihin saakka. Musiikki todisti jälleen kerran voimansa ja toimivuutensa tunteiden tulkkina. Nautin joka hetkestä, eikä joulutunnelma todellakaan ollut hakusessa.               Lauantaina suuntasimme keskustaan ja joulutorille. Pakkasen lisäksi puhalsi kylmä tuuli, mutta kylmyys ei näyttänyt vaivaavan liikkeellä olevia ihmisiä, jotka olivat osanneet varautua paksulla vaatetuksella. Välillä saattoi käydä lämmittelemässä ...

  Tänään taivaalla näkyi aurinko, mikä näin marraskuun pimeydessä on outo, mutta niin ihana valoilmiö. Tähän aikaan vuodesta jokaisen valonpisaran haluaisi kerätä talteen. Nyt aurinko ilahdutti valollaan sunnuntaina, enkä aikaillut yhtään, vaan suuntasin ulos siitä nauttimaan. Tuuli oli kova ja kylmä, mutta liikkuessa tarkeni hyvin. Kovimmin tuuli puhalsi tietenkin meren rannalla ja meri näytti jäätävältä aaltojen loiskeessa. Mataliin rantaheiniin oli kertynyt jäätä pieniksi möykyiksi. Yöllä oli satanut hippusen verran lunta ja paikoin maa oli valkoinen. Talven tuntu tavoitti väistämättä luonnossa liikkujan. Talvi tosiaan tekee tuloaan ja tasaisen valkoista lumikerrosta jo kaipaisikin valaisemaan mustaa maata ja tuomaan valoa pilkkopimeyden keskelle. Säätiedotukset ovat kertoneet talven tulevan rytinällä, joten saa nähdä, millaiselta maailma näyttää alkavan viikon aikana. Tänään aurinko jaksoi viipyä ihmeen pitkään marraskuisella taivaalla. Pilvipeite sen edessä repeili ja pilvet s...

Marraskuun tihkusateisessa, säkkipimeässä illassa kävelen siskoni kanssa isämme kotipaikalle, jota tällä kylällä on aina Pispaksi kutsuttu. Minulla ei ole tietoa, mistä tuo nimi tulee, mutta se on ollut niin kauan kuin muistan ja jo paljon ennen minua. Isovanhemmistamme puhuttiin lähes poikkeuksetta Pispan Elminä ja Väinönä. Ei juurikaan sukunimen mukaan Heikkilöinä. Mummu ja vaari asuivat Pispanmutkassa, sillä tie kaartaa melkoisen mutkan juuri Pispan kohdalla, Raumankarille nousevan mäen alla. Olemme sopineet kummitätini kanssa, että tulemme katsomaan suvun vanhoja valokuvia. Ennen kuin alamme tutkimaan kuvia, meille tarjotaan hyvät kahvit. Kuvia on paljon. Irrallisina laatikoissa ja monessa albumissa. Osa kuvista on todella vanhoja, kuten kuva Lopotinrannasta ja sen ajan ihmisistä. Naiset pitkissä hameissa ja huivit päässä. Miehet lippalakeissaan ja saappaissaan. Ilmeisesti he ovat kuvan ottamisen ajaksi keskeyttäneet työn touhunsa, sillä kuvaaminen ei tuohon aikaan ollut jokapäiväi...

Elämä vastustaa silloin tällöin. Milloin isommin, milloin pienemmin, mutta jokaiselle riittää vuorollaan. Joskus tällaiset vastustamiset, ne pienemmätkin, muuttavat suunnitelmia. Minulla oli ajatus nautiskella täysillä tästä alkaneesta syyslomaviikosta ja suunnitelmia sen varalle oli valmiina. Vaan toisinpa kävi. Reilu viikko sitten sattui odottamaton tapaturma, jonka seurauksena olen ollut rampa ja melko toimintakyvytön. Olen ehtinyt hyvin tuumailla, miten liikuntarajoitteisuus todellakin rajoittaa arkipäiväisistä asioista suoriutumista kotioloissa, puhumattakaan liikkumisesta kodin ulkopuolella. Syyslomaviikon suunnitelmat eivät siis menneet kuin Strömsössä ja vaellukset Helvetinjärven tai Seitsemisen kansallispuistoissa jäivät odottamaan parempaa aikaa. Jotain suunniteltua pystyin sentään toteuttamaan. Podettuani kipeää kinttua viikon ajan pystyin jo matkustamaan autossa, kunhan tyynyillä varustettuna pysyin takapenkillä, missä sain vaihdella asentoa sopivin väliajoin. Matkustamisen...

Illat hämärtyvät ja pimeys hiipii esiin jo aikaisin. Se jatkuu aamuun saakka ja edelleen, kun kännykän kello soi. Olisi ihana kääntää kylkeä pimeässä huoneessa ja jatkaa unia lämpimässä peiton alla. Työt kuitenkin kutsuvat, joten eipä auta kuin nousta ylös ja napsauttaa valot päälle, että näkee ryhtyä aamutoimiin. Onneksi päivä vähän valkenee, ennen työmatkaa. Vielä ei tarvitse aamuin säkkipimeässä ajella, mutta kaukana ei ole taas sekään aika. Yritän tämän joka syksyisen haikeuden tunteen keskellä nauttia syksyn tunnelmasta. Kaunistahan tämä on. Luonto tuntuu odottavan seuraavaa siirtoa. Se hidastaa tahtiaan ja pysäyttelee kasvuvoimaansa, joka keväästä saakka on ollut räjähtävän voimallista. Tuo pysähdys näkyy upeina, lämpiminä väreinä puissa ja myös maassa, kun sopivalle paikalle sattuu. Mökkisaaressa rikkumaton hiljaisuus on parina viime viikonloppuna saanut aikaan ihmeellisen pysähtyneisyyden tunteen, jota on vahvistanut se, että meri on ollut aivan tyyni. Tuuli ei ole sitä kuo...